livelihoods

Hankkeessa rakennetaan 20 kW:n tehoinen aurinkovoimala, jolla tuotetaan sähköä läntisen Nepalin Kalikotin piirikunnan Suvakalikan maalaiskunnan Rarakatiyan alueen 200 kotitaloudelle. Kohdekylä on kaukana kansallisesta sähköverkosta eikä siellä ole maatalouskoneistoa ruoan prosessointia varten. Tämän vuoksi asukkaat elävät köyhyysrajan alapuolella, ruokaturva on heikko ja lasten kasvu sekä koulutus kärsivät. Suuri osa nuorista muuttaa alueelta kaupunkeihin tai ulkomaille.

Sorry no organisations available.

Naisten hanke ilmaston ja koronan kourissa Nepalissa

28.8.2020

[Kari Bottas] Nepalilaisten naisryhmien parissa toteutettu hanke alkoi menestyksekkään alkunsa jälkeen muuttua sarjaksi painajaismaisia hankaluuksia. Naisten yhteistyö paremman tulevaisuutensa puolesta muuttui kamppailuksi tuhoisia ja eriyttäviä luonnonvoimia vastaan. Mutta mitkä voimat ovat luonnonvoimien taustalla?

Intian alkuperäiskansat ahdingossa koronaviruksen sulkutoimien vuoksi

12.5.2020

[Kari Bottas] Intiassa on koronaviruspandemian johdosta otettu käyttöön äärimmäisen ankarat sosiaalisen vuorovaikutuksen rajoitustoimet. Taudin leviämisen pysäyttämiseksi toimet ovat lähtökohtaisesti perusteltuja, mutta rajoitukset muodostavat hyvin vakavan uhkan Intian alkuperäiskansojen toimeentulolle.

Mietteitä Naisten oikeudet ruokahankkeissa -keskustelusta

24.10.2018

[Jenni Etelämäki] Globaalisti tarkasteltuna naisilla on ja on perinteisesti ollut varsin keskeinen rooli ruoantuotannossa. Naisten asema on kuitenkin pysytellyt monessa mielessä miehiä selvästi heikompana. Siemenpuu-säätiön 11.10. järjestämässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin sitä, kuinka naisten oikeudet ovat toteutuneet erilaisissa ruokaan liittyvissä kehitysyhteistyöhankkeissa ja -ohjelmissa.