commons

Sorry no projects available.

Sorry no organisations available.

23.1.2018

Intialaiset kansalaisjärjestöt ovat Siemenpuun hanketuen avulla jatkaneet työtään Intian alkuperäiskansojen eli adivasien laillisten metsäoikeuksien ja maarekisteröintien saamiseksi. Työn tuloksena hankekaudella 2016-2017 yli 4000 uutta perhettä sai rekisteröityä lailliset oikeudet maihinsa ja 96 kyläyhteisöä (yli 16000 ihmistä) sai hankittua oikeudet yhteisten metsäalueidensa hallintaan. Lisäksi yli 30000 perhettä ja 726 kylää jättivät sisään omat rekisteröintihakemuksensa. 342 kyläyhteisöä on laatinut jo mailleen kestävän metsienhoidon suunnitelman.

15.9.2015

Peter Kitelo on nuori, sanavalmis mies, joka puhuu niin paljon asiaa, että heikompaa hengästyttää. Tapasimme Kitelon Durbanissa, Etelä-Afrikassa, missä hän osallistui Siemenpuu-säätiön kumppanin Global Forest Coalitionin järjestämään yhteisöpohjaisen metsiensuojelun konferenssiin 31.8.-4.9.2015. Kitelo edusti tapaamisessa Chepkitale Indigenous People Development Project (CIPDP) -järjestöä, jonka työtä Siemenpuu myös parhaillaan tukee.

Sivut

Chico Mendesin perintö Amazonialla

9.5.2019

 

Siemenpuun tuella maaoikeuksia ja adivasi-johtajia

23.1.2019

[Marko Ulvila] Tammikuun puolivälissä viitisenkymmentä Siemenpuu-säätiön tukeman intialaisen National Adivasi Alliance (NAA) -verkoston aktiivia kokoontui Udaipurissa vaihtaakseen kokemuksia ja suunnitellakseen tulevaa. Toisin kuin monissa intialaisissa kokouksissa, tässä osallistujista kolmannes oli naisia, monet heistä alkuperäiskansojen edustajia eli adivaseja. Osallistujat tulivat eri puolilta Intiaa kymmenestä osavaltiosta. Isäntänä toimi Jagran Jan Vikas Samiti -järjestö.

On Mali

6.6.2017

[Ruby van der Wekken] In the North, which hosts under its desert soil yet unexplored quantities of uranium and oil, two Touareg groups - the influential Ifoghass minority and the Imghoud majority - have seen for a long time a series of disputes due to the existing socio economic inequalities (between the groups, between the North and South of Mali, resulting from Mali’s peoples marginalisation at large from a global perspective), and rebellions have happened for decades.