English
en Français
en Español
em Português
suomeksi
Toimintaa kylissä


Mali-ohjelman pienhankkeet



Tarinoita kylistä

Pienhankkeiden esittelyjä

Kaikki pienhankkeet -taulukot 2007-2009

Ensimmäiset Malin yhteistyöohjelman kautta rahoitetut pienhankkeet (8 kpl) päättyivät pääosin vuonna 2008. Ne koskivat lähinnä hyötypuiden istutusta. Toteuttajatahot olivat kylien ammatti- ja naisyhdistyksiä.Hankkeiden lyhyet esittelyt löytyvät täältä.

Kolme uutta, vuonna 2008 hyväksyttyä pienhanketta ovat Sigida Nyetaa -ryhmien toteuttamia. Ne liittyivät mehiläistarhaukseen sekä neljän piirikunnan alueella toteutettavaan metsiensuojeluun.Vuonna 2009 hyväksyttiin kuusi uutta pienhanketta, joiden aiheet vaihtelevat luomumaataloudesta ympäristöalan vaikuttamistyöhön.

Tarinoita eräistä alla olevista pienhankkeita voit lukea täältä.


Pienhankkeet ovat kylissä toteutettavia ympäristöhankkeita, jotka ovat yleensä syntyneet paikallisesta aloitteesta. Hankkeilla pyritään muun muassa vähentämään metsien hävitystä ja eroosiota, suojelemaan luonnon monimuotoisuutta, edistämään ympäristöterveyttä sekä torjumaan ilmastonmuutosta ja sopeutumaan siihen.

Ympäristötavoitteiden lisäksi hankkeilla pyritään myös parantamaan kyläläisten toimeentuloa. Osassa hankkeista on tarkoitus myös vaikuttaa naisten asemaan ja aktivoida naisia toimintaan omassa yhteisössä. Hankkeisiin kuuluu muun muassa hyötypuiden istutusta, taimituotantoa, jätteiden keräystä ja kierrätystä, mehiläishoitoa, energiansäästöliesien valmistusta, jne. Joukossa on myös paikallisen ympäristösopimuksen valmistelu ja solmiminen.

Hankkeiden toteuttajina ovat paikalliset järjestöt, mutta MFC Nyetaan työntekijät tukevat järjestöjä. Erityisesti hankkeiden hallinto vaatii runsaasti tukea, koska järjestöjen aktiivit ovat luku- ja kirjoitustaidottomia.Bougounin kenttätoimistossa työskentelevä hankeavustaja Issa Diarra tukee paikallisia järjestöjä hankehallinnossa.


KAIKKIEN v. 2007 PIENHANKKEIDEN LYHYT ESITTELY

Jatropha-puiden istutusta

Hankkeessa istutettiin jatropha-energiapuita. Tavoitteena oli vähentää kaupallista puunhakkuuta ja luonnonvarojen liikakäyttöä, torjua aavikoitumista, parantaa luonnon monimuotoisuutta, tuottaa yhdistyksen naisille tuloja sekä edistää uusiutuvia energiamuotoja. Jatropha-puun öljystä valmistetaan biopolttoainetta. Hanke parantaa ympäristön tilaa ja vastaa suoraan alueen ympäristöongelmiin.

Hanketoteuttaja Groupe Etoile eli ”Tähtiryhmä” on Blendion kylän naisyhdistys. Sillä on vankka asiantuntemus taimikoiden tuottamisessa. Tällä hankkeella ”tähtiryhmäläiset” pyrkivät kehittämään kykyään lisätä metsien monimuotoisuutta. Yhdistyksellä on 24 jäsentä ja se saa tulonsa jäsenmaksuista.


Rehukasvien istutusta aavikoitumisen torjumiseksi

Hankkeessa istutettiin rehukasveja aavikoitumisen etenemisen estämiseksi. Kuivan kauden aikana kylän kasvillisuus kärsii sekä kuivuudesta että karjan laidunnuksesta. Hankkeen tavoitteena oli myös lisätä paikallisten ihmisten tuloja karjataloudesta.

Hanke syntyi paikallisyhteisön toimesta kokouksessa, jossa puhuttiin metsien häviämisestä. Hankkeella haluttiin vähentää laidunnuksen aiheuttamia negatiivisia ympäristövaikutuksia ja parantaa karjatalouden tuottoa.

Hankkeen toteuttajana on C.A.P.A.F eli Finkolo-Ganadougoun kylän maa- ja karjatalousosuuskunta. Yhdistys on merkittävä yhteiskunta-ammatillinen toimija, joka pyrkii kehittämään maa- ja karjataloutta ympäristöystävällisin keinoin. Sillä on 31 jäsentä, ja sen tulot tulevat liittymis- ja jäsenmaksuista.


Maanviljelijä Yossouf Toure hirssi- ja caisendra-viljelmien edustalla Finkolossa.


"Mali Folkecenter auttoi meitä aluksi tekniikoissa, joilla voidaan suojella kasveja, erityisesti caïcédratia. Myöhemmin meitä autettiin uudelleenistuttamaan rottinkia kahden hehtaarin alueelle.Puiden lisääntyminen lisää myös sateita. Caïcédratit ovat luonnostaan isoja puita, jotka edistävät sateiden syntymistä."

- Seydou Yiriba Sangaré, Finkolo-Ganadougoun peltometsäviljelijöiden osuuskunnan puheenjohtaja




Uhanalaisten rottinkikasvustojen ennallistamista ja kosteikon suojelua

Hankkeen tavoitteena oli ennallistaa Finkolo-Ganadougoun kunnan alueelta lähes hävitetty rottinki sekä suojella samalla kosteikkoa, joka on kärsinyt rottingin kadosta. Rottingin istutus ja taimien valvonta toteutettiin metsästäjäyhdistyksen järjestämin vapaaehtoisvoimin. Siemenpuu-säätiön myöntämä hankerahoitus käytetttiin rottingin taimien sekä puiden istuttamiseen tarvittavien välineiden hankkimiseen.

Hankeidea syntyi kylän metsästäjien ja kyläläisten keskuudessa. Metsästäjät kiinnittivät jo aikaa sitten huomiota alueen vanhan rottinkikasvuston häviämiseen ja tarttuivat myös toimeen sen ennallistamiseksi, mutta varojen puutteessa työ jäi kesken. Tämä hanke mahdollistaa työn jatkamisen. Yhdistyksellä on myös tulevaisuudensuunnitelmia ehkäistä jatkossa rottingin liikakäyttöä määrittelemällä kiintiöt puun käytölle.

Hankkeen toteuttaa kylän pieni metsästäjäyhdistys, A.C.F.G. Tällaiset yhdistykset ovat Malissa perinteisiä, ja niillä on kylissä kosolti arvovaltaa, joka perustuu metsästyksen tärkeään asemaan ja metsästäjäyhdistysten pitkiin perinteisiin. A.C.F.G. on myös merkittävä alueen kasvi- ja eläinkunnan tuntija ja ympäristötietoisuuden kasvattaja.

- Seydou Yiriba Sangaré, Finkolo-Ganadougoun peltometsäviljelijöiden osuuskunnan puheenjohtaja


Metsityksellä aavikoitumista vastaan

Hankkeella torjuttiin kuivuutta ja aavikoitumista Malin Blendion kunnassa istuttamalla mango- ja mahonkipuita. Lisäksi hanke edisti metsän ennallistamista ja luo tulonhankintamekanismeja. Hanke esti merkittävästi alueen ympäristön heikkenemistä.

Hanketoteuttaja Coopérative des planteurs de Blendio eli Benkadi on kylän istuttajaosuuskunta. Hanke syntyi osakunnan jäsenten keskuudessa, ja sillä pyritään vahvistamaan heidän kykyään suojella ympäristöä. Osakuntalaisilla on vankka asiantuntemus metsityksessä. Osakunnalla on 140 jäsentä ja se saa tulonsa jäsenmaksuista.


Ympäristöterveyden edistämistä ja naisten voimallistamista

Hankkeessa Sabali-yhdistyksen naiset torjuivat jätteiden aiheuttamia terveysongelmia Niènassa eteläisessä Malissa. Hankkeella pyrittiin nostamaan keskuskylän hygieniatasoa ja ehkäisemään sairauksia kuten malariaa. Lisäksi hanke tuotti yhdistyksen naisille tuloja, sillä jätteet kerätään vain kotitalouksilta, jotka maksavat jäsenmaksun. Näille yhdistys järjesti jäteastiat, joista jätteet kuljetetaa keskuskylän yhteiseen kompostiin, missä ne maatuvat lannoitteeksi. Lisäksi jätevesille kaivettiin likavesikaivoja. Hanke siis voimallistaa naisia, parantaa keskuskylän terveystilannetta ja kohentaa kyläympäristöä.

Niènassa kuten monissa muissakin Malin kunnissa jätetilanne on vaikea. Niènan jätetilanne on mennyt huonompaan suuntaan, koska keskuskylä on kasvanut liki pienen kaupungin kokoiseksi. Tilanteen parantamiseksi Sabali-yhdistyksen naiset ideoivat tämän hankkeen, jonka tavoitteena on tervehdyttää keskuskylän roskaista ja epähygieenistä ympäristöä.

”Sabali” eli ”Anteeksianto” on rekisteröity naisyhdistys, joka toimii Niènan keskuskylässä eteläisessä Malissa. Sen tavoitteena on voimallistaa naisia etsimällä konkreettisia ratkaisuja heidän arkipäivän ongelmiinsa. Malissa sekä kylien että kaupunkien naiset järjestäytyvät usein epämuodollisiksi yhdistyksiksi, joiden piirissä he pyörittävät arkeaan yhteisvoimin: tekevät taloustöitä, hankkivat tuloja ja järjestävät juhlia. Myös ympäristöasioihin naisten yhdistykset ovat usein tarttuneet hanakasti.


Taimien tuottamista Niènassa aavikoitumisen estämiseksi

Hankkeen tarkoituksena on tuottaa taimia hedelmätarhojen tarpeisiin ja estää siten aavikoitumista. Käytännössä Siemenpuu-säätiön hanketuki kanavoituu istutusalueen, siementen ja välineiden hankintoihin sekä taimitarhan ylläpitoon. Näistä tehtävistä huolehtivat Dembagnouma-yhdistyksen aktiivit. Lisäksi alueelle rakennetaan kaivo. Hanke vastaa paikallisiin ympäristöongelmiin ja on naisten toteuttama.

Hanketoteuttaja Association des femmes ”Dembagnouma” eli ”Hyvä äiti” on Niènan kaupungin rekisteröity naisyhdistys. Yhdistyksellä on 50 jäsentä.


Karité-puun suojelua Malissa

Hankkeen tarkoituksena on varjella uhanalaista puulajia eli karitéa loiskasveilta, suojella alueen ekosysteemiä ja lisätä paikallisnaisten tuloja. Karite on lailla suojeltu puulaji, jota puun oksilla elävä loiskasvi heikentää. Kariten suojelu lisää myös paikallisten naisten tuloja, sillä naiset valmistavat puusta karitevoita. Loiset hävitetään mekaanisesti sirpillä.

Hankkeen toteuttajayhdistys toivoo, että kyläläiset seuraisivat esimerkkiä ja tuhoaisivat kariten loiskasveja oma-aloitteisesti pilottihankkeen päätyttyä.

Hankkeen toteutti Association des Planteurs de Zanièna, joka on kylän istuttajien yhdistys. Sillä on 300 jäsentä.

 

MFC Nyetaan toiminnanjohtaja Ousmane Ouattara kertoo karitepuun loiskasvien poistosta.


Paikallisen ympäristösopimuksen luominen Finkolo-Ganadougoussa

Hankkeen tarkoituksena on luoda Finkolo-Ganadougoun kuntaan paikallinen osallistava ympäristösopimus, joka takaisi kunnan kestävän kehityksen ja elinkeinojen säilymisen. Sopimus edistää kunnan harmonista kehitystä osallistavalla ja kestävällä luonnonvarojen hallinnalla, käytöllä ja suojelulla. Onnistuessaan hanke siis suojelee alueen ympäristöä ja estää luonnonvarojen käyttöön liittyviä konflikteja. Hanke perustuu Siemenpuun kumppanijärjestön MFC Nyetaan aikaisempaan Siemenpuun tukemaan hankkeeseen, jossa kartoitettiin paikallista, ympäristönsuojeluun liittyvää perimätietoa. Finkolo-Ganadougoun kunnassa on noin 15 000 asukasta.

Paikalliset ympäristösopimukset ovat osa Malin kansallista ympäristöpolitiikkaa, joka pyrkii hajauttamaan ympäristöhallintoa paikallistasolle. Tavoitteena on osallistaa kaikki kyläläiset ja taata kaikille ryhmille yhtäläiset ympäristöoikeudet.

Hankkeen päätoimintoihin kuuluvat ympäristösopimuksen ehtojen ja säännösten selvittäminen, alueen ekologisen tutkimuksen teettäminen sekä sopimusneuvottelujen järjestämien eri osapuolten kesken. Hanketta toteuttaa Finkolo-Ganadugoun kunta yhdessä MFC Nyetaan ja konsulttien kanssa .


Energialiedet puunsäästäjinä

Hankkeessa järjestettiin koulutuksia sekä yleistä tiedotusta energiansäästöliesien rakentamisesta ja käytöstä Finkolo-Ganadougoun kunnassa. Tavoitteena oli saada kaikki kunnan kotitaloudet vaihtamaan energiatehokkaampaan lieteen ja siten vähentää polttopuun kysyntää ja säästää alueen metsiä.

Finkolo-Ganadougoun kunnassa on noin 1400 kotitaloutta. Projektin alussa kaikki liedet olivat perinteistä kolmen kiven mallia ja ne käyttivät yhteensä noin 17 000 m3 puuta vuosittain. Tavoitteena oli saada uusittua kaikki kylän liedet. Energiantehokkaammat liedet käyttävät noin 50 % vähemmän puuta kuin perinteiset mallit. Liedet valmistetaan hyödyntäen kyläläisten saatavilla olevia paikallisia materiaaleja ja tekniikkaa. Hankkeen koulutukset vahvistavat kylien naisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asemaansa. Naiset ovat myös järjestäneet koulutustilaisuuksia itse.

Siemenpuu sai Suomen ympäristöministeriön aloitteesta vuoden 2006 EU-puheenjohtajakauden kokousten lennoista aiheutuneita päästökompensaatiomaksuja. Ympäristöministeriön kanssa sovittiin, että maksuilla tuetaan hanketta, joka säästää energiaa tai edistää fossiilisten polttoaineiden korvaamista uusiutuvilla. Hanke on Siemenpuu-säätiön malilaisen yhteistyöjärjestön MFC-Nyetaan toteuttama.



Finkolo-Ganadougoun naiset savilieden valmistuspuuhissa.

"Naiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita puuta säästävistä liesistä. Alussa he eivät ymmärtäneet, he halusivat, että liedet valmistetaan teollisesti, mutta sitten näimme, että on parempi valmistaa ja huolehtia niistä paikallisesti. Nähtyään tämän naiset todella kiinnostuivat ja alkoivat valmistaa liesiä. Nykyään on naisia, joilla on jopa kaksi tai viisi liettä, jopa naisia, jotka käyttävät liesiä elinkeinojensa harjoittamiseen.

Rottinkia on ollut todella vähän Sikasson alueella, se on kadonnut lähes tyystin. Mutta Mali Folkecenterin ja Siemenpuun toiminnan ansiosta tilanne on parantunut ja olemme pyytäneet ihmisiä säilyttämään jäljellä olevat rottingit. He ovat ymmärtäneet metsän suojelun merkityksen ja sen, että puita ei saa hävittää sieltä täältä.

Tilanne on sama caïcédratin kohdalla. Caïcédrat on iso puu, joka on vaarassa kadota, koska puusepät hakkaavat niitä huonekalujen valmistamista varten. Nyt olemme alkaneet tiedottaa ihmisiä, jotta he lopettaisivat puunhakkuun ja yrittäisivät istuttaa caïcédrateja lisää. Haluamme näyttää, että kyseessä on erittäin tärkeä puulaji, joka tulee säilyttää myös tuleville sukupolville.

Ihmiset ovat ymmärtäneet, he ovat jopa sanoneet, että ympäristönsuojelusopimus tuli liian myöhään. Olen saanut arvostelua osakseni tämän takia. Eilenkin keskustelimme ja olimme pahoillamme siitä, että emme voi nyt jatkaa projektia loppuun asti, koska sadekausi on alkamassa."

- sanoi Kalidou Togola, Finkolo-Ganadougoun kunnanjohtaja

ylös




TARINOITA PIENHANKKEISTA

1) Naisenergiaa ja energiansäästöliesiä
2) Uhanalaisten puiden suojelemiseksi
3) Loiskasvien poisto parantaa karité-puun

1) Naisenergiaa ja energiansäästöliesiä

”Kun jättää illalla vesipadan kuumenemaan uudelle liedelle hiillokselle, aamulla vesi on vielä lämmintä”, kertoo Malin Finkolo-Ganadougoussa asuva Chata Sangare uudesta energiansäästöliedestään. Chata on yksi Siemenpuu-säätiön tukemaan liesihankkeeseen osallistuneista naisista.

Hankkeessa on opetettu kyläläisiä rakentamaan liesiä, joiden avulla voidaan vähentää polttopuun käyttöä noin puolella ja siten säästää metsiä.

Chata on osallistunut koulutuksiin, joissa opetettiin liesien rakentamista, ja opettanut rakennustekniikkaa edelleen muille naisille.

”Meille järjestettiin neljä kertaa koulutusta liesien rakentamisesta. Sitten opetin liedentekoa niille kylän naisille, jotka eivät päässeet mukaan koulutuksiin.”

Liedet valmistetaan luonnonmateriaaleista kuten kivistä, savesta ja kasviuutteesta. Materiaalit ovat siis kaikkien saatavilla. Aiemmin kylissä käytettiin perinteistä kolmen kiven liettä, mutta nyt lähes kaikilla Finkolo-Ganadougoun kunnan perheillä on uudenmallinen saviliesi.

 

Chata Sangaré on yksi liesihankkeen aktiivisimmista naisista. Hän on opettanut muita naisia savilieden rakentamisen saloihin.


 
Energiansäästölieden perustana on kolme kiveä. Päälle rakennetaan savesta ja kasviuutteesta varsinainen liesiosa.



2) Uhanalaisten puiden suojelemiseksi

Vuonna 2008 Siemenpuu hyväksyi kolme uutta malilaista hanketta, joista yhdessä suojellaan uhanalaisia puulajeja. Tavoitteena on kertoa ihmisille metsien liikahakkuiden, pensaspalojen ja pienimuotoisen kullankaivuun haitallisista ympäristövaikutuksista. Lisäksi edistetään metsien kestävää käyttöä lääkinnällisiin, kosmeettisiin ja muihin tarkoituksiin sekä selvitetään uhanalaisten puiden tilanne. Arboretumiin lisätään 1000 uhanalaisten puiden tainta.

Tapasimme perinteistä luonnonlääkintää harjoittavan Jaja Diabaten Loulounissa melko lähellä Norsunluurannikon rajaa. Viisaan ja kokeneen oloinen mies kertoo, että luonnonkasveja voisi hyödyntää enemmänkin. ”Harmillisen yleiseltä malarialta voi välttyä käyttämällä tautia ehkäisevää kasvia. Kaikkien kannattaisi käyttää sitä”, mies suosittelee.

”Lääkekasvien käyttö on edullista. Modernit lääkkeet ovat paljon kalliimpia eikä kaikilla todellakaan ole niihin varaa”, Diabate kertoo.

Ajatus uhanalaisten puiden suojeluhankkeesta syntyi paikallisten aktiivien keskuudessa. Hanke toteutetaan neljässä piirikunnassa, joissa on yhteensä 12 Sigida Nyetaa -ryhmää, joissa kansalaisjärjestöjen, kyläjärjestöjen ja viranomaisten edustajat ideoivat ratkaisuja alueensa ympäristöongelmiin.
 


Loulounin luonnonlääkintäterapeuttien yhdistyksen logo toimitilojen seinässä.

 

Jaja Diabatella on pitkä kokemus luonnonkasvien parantavista vaikutuksista. Uhanalaisten puulajien lääkinnällisen arvon oivaltaminen voi auttaa lajien suojelussa.


3) Loiskasvien poisto parantaa karitepuun

Siemenpuu-säätiön kumppanijärjestön, MFC Nyetaan työntekijät Siriki Dembele ja Issa Diarra ovat tyytyväisiä karitepuuhankkeeseen. Hankkeen puitteissa on poistettu noin 40 hehtaarilta eli 8000 karitepuusta vahingolliset loiskasvit.

Paikalliset taimien istuttajat ja kylien väki ovat olleet sankoin joukoin mukana talkoissa, sillä loiskasvien poisto parantaa karitepuiden pähkinäntuotantoa. Alueen naiset valmistavat karitepähkinöistä ruokaöljyä, voiteita ja saippuaa, jotka ovat markkinoilla arvokasta tavaraa.

Zanienan istuttajien yhdistyksen sihteeri Dramane Sidibé on osallistunut hankkeeseen. ”Kun olin pieni, näin kun loiskasveja poistettiin. Jostain syystä tapa kuitenkin unohtui.”
Siemenpuu-säätiö puuttui peliin tukemalla kyläläisten informointia ja sopivien sirppien hankintaa.

”Karitepuut ovat yhteisomistuksessa. Sen takia haluamme kaikki osallistua talkoisiin. Ongelmana ovat vain hyttyset ja mehiläiset, jotka tulevat häiritsemään työtä. Perinteisesti käytetään tulta karkottamaan hyönteisiä, mutta minä en halua käyttää sitä, koska tuli vahingoittaa puita ja kasveja”, luonnonystävä Sidibé kertoo.



Talkoolaiset poseeraavat karitepuun edessä pitkine sirppeineen.
 

 


Draman Sidibé osallistui karitepuutalkoisiin. Hänen mielestään uurastus loiskasvien kimpussa kannatti, sillä puiden pähkinäntuotanto on parantunut.

ylös





  Malin pienhankkeet 2009

Toteuttaja Hanke Kesto Summa
Finkolo-Ganadougoun
Naisyhdisys

Kullankaivuun vähentäminen  tukemalla
luomuvihannesten viljelyä

1 vuosi 5270 €
Bulonba de Bougouni

Ympäristöasioiden huomioon
ottaminen kuntien kehitysohjelmissa

1 vuosi 5350 €

Garalon metsiensuojelu-
yhdistys

Suojelumetsien kestävä hoito ja tarkkailu 1 vuosi 5680 €
Koussanin kunnallinen
Sigida Nyetaa-komitea
Biologisen tuholaistorjunta-aineen edistäminen 1 vuosi 7080 €
Farakalan peltometsäviljelijät Maaperän parantaminen luomulannoitteilla 1 vuosi 6833 €
Garalon viljantuottajat Alkuperäislajikkeinen säilyttäminen 1 vuosi 6256 €

Malin pienhanketuki 2008
Toteuttaja
Hanke Kesto Summa Päättynyt
Kunnallinen Sigida Nyetaa -komitea Finkolo-Ganaoudoussa Perinteisen mehiläistarhauksen edistäminen suojelemalla biodiversiteettiä Finkolo-Ganadougossa, Farakalassa ja  Zanienassa 1 vuosi 4 116 € 03/10
Koussanin Sigida Nyetaa -komitea Mehiläistarhauksen edistäminen suojelemalla biodiversiteettiä Filamanan kylässä Koussanin kunnassa 1 vuosi 1 766 € 03/10
Sigida Nyetaa - komiteoiden verkosto Paikallisten puulajien arvon nostaminen niiden liikakäyttöä ja muita uhkia vastaan neljän piirikunnan (Sikasso, Kadiolo, Bougouni ja Yanfolila) alueella 1,5 vuotta 16 452 €  


Pienhankkeet vuodelta 2007

Toteuttaja Hanke Kesto Summa Päättynyt

CAPAF
Istuttajat

Metsitys rehukasveilla 4 kk 1500 € 04/09
ACFG
Metsästäjät
Kosteikon suojelu istuttamalla 2 ha rottinkia 4 kk 1100 € 05/09
Blendion Istuttajat Hedelmäpuiden (mango, acajou) istutus 6 kk 1500 € 04/09
Naisryhmä Groupe Etoile Metsitys jatrophalla 4 kk 914 € 04/09
Naisryhmä Sabali Niénan kaupungin jäteveisen ja jätteiden keräys 10 kk 2500 € 05/09
Naisryhmä Dembagnouma Paikallisten taimien tuottaminen 4 kk 1200 € 05/09
Zanienan istuttajat Karite-puun loiskasvin karkoittaminen 5 kk 2600 € 04/09
MFC/Commune Finkolo-Ganadougou Paikallisen ympäristösopimuksen luominen Finkolo-Ganadougouun 10 kk 8449 € 05 /09


ylös