Taiteilija Milja Viita
Milja Viita on kuvataiteilija, joka työskentelee liikkuvan kuvan keinoin, tekee kokeellista elokuvaa, dokumentaarisia video-installaatioita ja ääniteoksia. Hänen teoksiaan on nähty useilla elokuva- ja taidefestivaaleilla sekä koti että ulkomailla, sekä museoissa ja gallerioissa. Viita on Frame-fundin kuukauden taiteilija (3/2007). Hänelle on myönnetty v. 2008 Taideyhdistyksen nuorten taiteilijoiden apuraha. Viita on valmistunut v. 2005 kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Tila-aikataiteiden laitokselta ja työskennellyt päätoimisesti kuvataiteilijana siitä lähtien. Omassa taiteellisessa työskentelyssään Viita on keskittynyt muistiin ja muistin paikkoihin sekä maailmoihin sanojen takana.
Viidan viimeisin teos, kokeellinen elokuva ja dokumentti Kadonneet Kirjeet 1939-1945, on hankittu Valtion taidemuseon kokoelmiin ja esitetään Kiasmassa Oikeilla Jäljillä-kokoelmanäyttelyssä 3.11. 2009 - 14.2 2010. Teos pohjautuu hänen isovanhempiensa välisen kadonneen sotakirjeenvaihdon ympärille, ja on syntynyt yhteisötaiteellisena muistoprojektina yhdessä hänen sukulaistensa kanssa. Viita pyysi sukulaisiaan uudelleen kirjoittamaan kirjeet omien mielikuviensa pohjalta, ja näitä kirjeitä hän käytti teoksen kerronnassa. Teos käsittelee muistia ja unohdusta, sodasta ja sen kipeistä muistoista irrottautumista.
Viita on lähdössä vuoden 2009 lopulla Intiaan, Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan residenssiin Keralaan, jossa hän tutkii vanhaa temppelirituaalia, jonka rukouksissa käytetään muinaista linnunlaulua muistuttavaa kieltä.
Lisäksi Viidalla on pienimuotoinen kehitysmaaprojekti kahden koulun välillä, karkkilalaisen Haukkamäen ala-asteen ykkösluokan ja Beninin Grand Popossa sijaitsevan peruskoulun kanssa. Projektissa Viita pitää molempien koulun ykkösluokkalaisille piirustustunnin heidän lempieläimistään, ja lisäksi Viita on kerännyt molemmista kylistä näytteitä lähetettäväksi ja esitettäviksi puolin ja toisin. Piirustukset, ympäristönäytteet, videot ja valokuvat matkaavat molempiin kouluihin oppimateriaaliksi ja lasten yleiseksi iloksi.
www.miljaviita.com