Maailman sademetsäliike on kerännyt kymmenen yleisintä valheellista väitettä puuviljelmistä. Alla valheet sekä niiden oikaisut.

Kymmenen valhetta puuplantaaseista
Kirjoittaja: Ricardo Carrere/ World Rainforest Movement (suom. Tove Selin)


Valhe 1: Puuplantaasit ovat ”istutusmetsiä”               

Valhe 2: Puuplantaasit parantavat ympäristön tilaa           

Valhe 3: Puuplantaasit poistavat paineita hakata luonnonmetsää       

Valhe 4: Plantaasit parantavat heikentynyttä maata ja saavat sen parempaan käyttöön   

Valhe 5: Plantaasit estävät ilmastonmuutoksen voimistumista           

Valhe 6: Plantaaseja tarvitaan kattamaan kasvava paperinkysyntä       

Valhe 7: Plantaasit ovat paljon tuottavampia kuin luonnonmetsät       

Valhe 8: Plantaasit luovat työpaikkoja               

Valhe 9: Mahdollisia teollisten puuplantaasien ongelmia voidaan lievittää hyvällä hallinnalla                    

Valhe 10: Plantaaseja ei voi käsitellä erillisenä asiana               


Puiden istuttaminen voi olla todella hyvä asia, mutta se voi myös olla hyvin paha asia. Kaikki riippuu siitä miksi istutetaan, plantaasin eli puupellon koosta ja sen aiheuttamista kustannuksista ja hyödyistä paikallisille ihmisille. Suuret plantaasit, joilla kasvaa nopeasti kasvavia lajikkeita kuten eukalyptusta tai mäntyä aiheuttavat suurimman osan kielteisistä vaikutuksista, sekä sosiaalisia että ympäristövaikutuksia. Johtuen siitä millaisia vaikutuksia tällaiset plantaasit aiheuttavat, niitä vastaan on yleisesti vastarintaa. Plantaaseista vastaavat yhtiöt ja ihmiset, jotka ovat edistäneet tätä mallia, ovat sitkeästi kieltäneet näiden vaikutusten olemassaolon ja levittäneet väärää tietoa, jotta he saisivat kannatusta sellaisten sektorien ja kansalaisten joukossa, jotka eivät tunne asioita. Seuraavassa on kymmenen tavallisinta valheellista väittämää, joita esitetään edistettäessä laajamittaisia yksilajisia puuplantaaseja.


Valhe 1: Puuplantaasit ovat ”istutusmetsiä”

Metsäammattilaiset ja metsäyhtiöt väittävät puuplantaaseja/puuviljelmiä/puupeltoja ”istutusmetsiksi”. Tämä seikka, että puut ja metsien puuaines sekoitetaan keskenään, on kaiken puuplantaasipropagandan alkupiste. Maailmassa, jossa ihmiset ovat hyvin tietoisia metsäkadon aiheuttamista vakavista ongelmista, ”metsän tai puun istutus” on toimenpide, jota yleensä pidetään myönteisenä. Kuitenkaan puuplantaasi ei ole metsä ja ainoa asia, mikä niitä yhdistää metsiin on se, että kummassakin on paljon puita. Mutta siihen samankaltaisuus loppuu. Todellisessa metsässä on:

• lukuisia eri ikäisiä puu- ja pensaslajeja
• suuri määrä muita kasvilajeja, joita kasvaa sekä metsäpohjassa että puiden ja pensaiden oksien ja rungon päällä (köynnöskasvit, päällyskasvit eli epifyytit, loiskasvit jne.)
  
• suuri määrä eläimiä, jotka löytävät ruokaa ja suojaa metsästä ja jotka lisääntyvät siellä
  

Tämä suuri kasvien ja eläinten monimuotoisuus toimii yhdessä muiden elementtien kanssa, kuten maaperän ravinteet, vesi, aurinkoenergia ja ilmasto sillä tavalla, että se voi varmistaa lisääntyvyyden ja kaikkien sen muodostavien elementtien (kasvit, eläimet, vesi, maaperä) suojelun.

Ihmisyhteisöt ovat myös osa luonnonmetsää, sillä monet ihmiset asuvat siellä toimien metsän kanssa yhdessä ja saaden sieltä monia tuotteita ja palveluja, jotka auttavat heitä selviämään hengissä.

Toisin kuin luonnonmetsä, suuressa kaupallisessa plantaasissa on:

• yksi tai vain muutama nopeasti kasvava puulaji, jotka on istutettu yhdenmukaisiin samanikäisiin blokkeihin
• vain muutama muun kasvikuntaan tai eläinkuntaan kuuluva laji, jotka onnistuvat elämään plantaasilla
  

Kaupalliset puuplantaasit tarvitsevat maan muokkausta ja kasvit valitaan huolella nopean kasvun ja muiden teollisuuden tarvitsemien teknisten vaatimusten täyttämiseksi. Kasvit täytyy lannoittaa, ”rikkakasvit” poistaa kasvimyrkyillä ja puut täytyy istuttaa säännöllisille tonteille ja korjata niin nopeasti kuin mahdollista.

Mitä ihmisyhteisöihin tulee, he eivät voi asua kaupallisilla plantaaseilla, päinvastoin heiltä estetään yleensä pääsy koko plantaaseille, koska heitä pidetään uhkana. Parhaimmillaan heitä voidaan pitää halvan työvoiman lähteenä istutusten aikaan ja jälleen kun on puunkorjuuaika.

Kun päätavoite on tuottaa ja kaataa suuret määrät puuta mahdollisimman lyhyessä ajassa, puuplantaaseja voi pitää minä tahansa maatalouden rahakasvina. Siksi ne eivät ole ”metsiä”, vaan rahakasviplantaaseja, jonka plantaasiyhtiöt itsekin myöntävät kun heiltä kysyy asiasta.

Lyhyesti, puuplantaasi/puupelto ei ole ”istutusmetsä”. On täysin mahdotonta istuttaa sitä valtavaa kasvien ja eläinten monimuotoisuutta, joka leimaa luonnonmetsää, eikä plantaasista ole mahdollista saada sitä kaikkea kanssakäymistä, jota elävä ja epäorgaaninen aines käyvät keskenään, ja jotka muodostavat oikean metsän.


Valhe 2: Puuplantaasit parantavat ympäristön tilaa

Kun plantaaseja kutsutaan ”istutusmetsiksi” sanotaan, että ne parantavat ja suojelevat maaperää, sääntelevät vesikiertoa ja säästävät paikallisia kasveja ja eläimiä. Näin on luonnonmetsissä, mutta ei kaupallisissa puuplantaaseissa. Todellakin, laajamittaiset puuplantaasit eivät ainoastaan ole parantamatta ympäristön tilaa, vaan ne aiheuttavat ympäristölle ongelmia:

1)    Maaperä: tällainen plantaasi yleensä heikentää maaperää johtuen seuraavien seikkojen yhteisvaikutuksesta:

• maaperän eroosio, sillä maa on paljaana kaksi ensimmäistä vuotta uusien puiden istutuksesta ja kaksi vuotta puiden kaadon jälkeen, joten vesi ja tuuli pääsevät kuluttamaan maaperää.
• ravinteiden menetys, sekä eroosion vuoksi että suurten hakkuiden vuoksi muutaman vuoden välein.
  
• ravinteiden kierron tasapainon häiriintyminen. Koska puuplantaaseilla on vieraslajeja, paikallisilla eliöillä, jotka ovat sopeutuneita hajottamaan aineista, on suuria vaikeuksia hajottaa puusta tippuvaa orgaanista aineista (lehdet, oksat, hedelmät), ja tämä tarkoittaa, että puusta tippuvat ravinteet kiertävät hyvin hitaasti. Sekä männyn että eukalyptuksen suhteen on nähtävissä, että suuret määrät hajoamatonta kuollutta kasvustoa ja lehvästöä makaa puun juurella.
  
• maan kovettuminen, koska käytetään raskaita koneita, jolloin vesi ei imeydy vaan aiheuttaa taas eroosiota
  
• vaikea muuttaa muuksi: Monista yllä mainituista syistä ja muista vaikutuksista johtuen, entisiä plantaasimaita on hyvin vaikea muuttaa takaisin maatalousmaaksi.
  

2)    Vesi: tämän elintärkeän aineen määrä sekä laatu kärsivät:

• yleensä ottaen veden määrä vähenee niillä alueilla jonne plantaasit perustetaan. Niinkin erilaisissa paikoissa kuin Etelä-Chile, Esprito Santo Brasiliassa, Etelä-Afrikka ja Koillis-Thaimaa, vesijärjestelmä on kärsinyt hyvin merkittävistä kielteisistä vaikutuksista laajamittaisten nopeakasvuisten mänty- ja eukalyptusplantaasien takia. Tämä johtuu monesta syystä, mutta pääosin siitä, että nämä lajit käyttävät hyvin paljon vettä. Kasvaakseen kasvit ottavat ravinteita maaperästä, josta ne kuljettavat ravinteet juurista lehtiin, jossa fotosynteesi tapahtuu. Väline, jolla ravinteet viedään maaperästä lehtiin, on vesi. Kasvaakseen nopeasti ne tarvitsevat enemmän ja enemmän ravinteita, mikä merkitsee että ne tarvitsevat enemmän vettä kuljettaakseen ne lehtiin. Tämä vaikuttaa pohjaveteen yhä vakavammin, kunnes luonnolliset vesireitit ja lähteet katoavat kokonaan.
• hämmentääkseen ihmisiä puuplantaasien mainosmiehet väittävät, että eräät puulajit (erityisesti eukalyptus) tuottavat enemmän biomassaa vesiyksikköä kohden ja ne ovat siten tehokkaampia vedenkäyttäjiä kuin alkuperäiset puut. Mutta he jättävät kertomatta sen seikan, että eukalyptusplantaasit tuottavat todella tehottomasti ruokaa, rehua, lääkkeitä, kasvikuituja, hedelmiä, sieniä ja muita tuotteita, joita paikalliset ihmiset metsistä hakevat. Lisäksi, ei ole merkitystä sillä, kuinka tehokkaasti eukalyptusplantaasi tuottaa puuta tietyllä vesimäärällä jos se käyttää enemmän vettä kuin alue voi antaa, mikä on usein totta kuivemmilla alueilla.
  
• plantaasien yleisimmät puulajit (mänty ja eukalyptus) vaikeuttavat veden imeytymistä maaperään, joten yhdistettynä kovaan kulutukseen ne heikentävät pohjavesivarastoja alueella.
  
• veden laatu kärsii myös, ei vain eroosion takia vaan myös käytettyjen maatalouskemikaalien takia, jotka saastuttavat sen.
  

3)    Kasvit: vaikutukset paikallisiin kasveihin ovat moninaiset ja vakavat, sillä plantaasien pinta-ala on suuri ja ne vaikuttavat hyvin suureen määrään luontotyyppejä.

• monissa tapauksissa plantaasit aiheuttavat metsäkatoa, sillä ennen niiden perustamista olemassa ollut metsä on kaadettu tai poltettu. Näin käy usein trooppisilla sademetsäalueilla, etenkin Indonesiassa. Tässä plantaasin vaikutus on valtava.
• lauhkealla vyöhykkeellä preerian ekosysteemin rikkaus ja monimuotoisuus menetetään, kun plantaasit perustetaan sinne.
  
• itse plantaaseilla suurin osa paikallisista kasveista hävitetään, etteivät ne kilpailisi istutettujen puiden kanssa. Vain muutama laji onnistuu kasvamaan plantaasin sisällä, mutta nämäkin hävitetään muutaman vuoden välein, kun plantaasi hakataan ja istutetaan uudestaan, jolloin käytetään taas kasvimyrkkyjä estämään kilpailu istutettujen taimien kanssa.
  
• menetettyjen kasvien kohdalla on tärkeä painottaa, että maanpinnan kasvien menetys vaikuttaa merkittävästi maaperän hedelmällisyyteen pitkällä tähtäimellä.
  
• yllä mainittu vaikutus veteen vaikuttaa myös kasveihin jopa matkojen päässä plantaasista.
  

4)    Eläimistö: vaikutus paikalliseen eläimistöön

• suurimmalle osalle eläinlajeja plantaasi on autiomaa suhteessa ruuanlähteeseen, joten nämä lajit tapaavat hävitä. Ne muutamat lajit, jota sopeutuisivat, joko hävitetään (koska niitä pidetään plantaaseille vahingollisina) tai ne menettävät uuden asujaimistonsa kun plantaasin puut kaadetaan myyntiin.
• kun plantaasia on edeltänyt metsäkato, sillä on valtava vaikutus paikalliseen eläimistöön.
  
• kuten kasvit myös monet eläinlajit kärsivät, sillä ensin on metsäkato, jota seuraa plantaasin perustaminen, sitten ovat muutokset vesilähteissä ja maaperässä, mikä seuraa plantaasin perustamista
  
• plantaasi aiheuttaa biologisen tasapainon keikauksen josta seuraa uusien vahinkoeläinten saapuminen, jotka iskevät myös alueella oleviin peltoihin ja laitumiin.
  

Valhe 3: Plantaasit poistavat paineita hakata luonnonmetsää

Tämä väite on seuraava: Koska plantaasit tuottavat enemmän puuta tarjolle, se vähentää puiden kaatoa luonnonmetsistä. Vaikka tämä vaikuttaa loogiselta, todellisuudessa plantaasit ovat jälleen syynä kasvavaan metsäkatoon. Tämä siksi, että:

• monissa maissa plantaasit perustetaan entisille hakatuille metsämaille. Joissain maissa metsät hävitetään valtavilla metsäpaloilla. Joissain maissa puut kaadetaan ja myydään plantaasin rahoittamiseksi. Plantaaseilla on jopa perusteltu metsäkatoa, sillä suuria hakkuita ei pidetä metsäkatona, kun tilalle istutetaan uudet puut. Joskus plantaasifirmojen tarvitsee vain ilmoittaa kiinnostuksensa johonkin alueeseen, mikä johtaa spekulaatioon ja metsämaiden ostoon, jonka jälkeen ne hakataan ja myydään plantaasiyhtiöille,
• monissa tapauksissa yllä oleva prosessi johtaa paikallisyhteisön vapaaehtoiseen muuttoon tai pakkosiirtoon, ja heidän on siirryttävä uusin metsiin ja otettava ne käyttöön turvatakseen elantonsa. Näissä tapauksissa plantaasien epäsuorasti aiheuttama metsäkato on suurempi kuin suoraan plantaasin aiheuttama.
  
• plantaasipuut eivät korvaa arvokkaita trooppisia kovapuita, sillä niillä on kovin erilaiset markkinat. Plantaasin puu tuotetaan pääasiassa sellun keittoon ja muihin heikkolaatuisiin puutuotteisiin, kun taas suurin osa trooppisesta metsästä hakatusta puusta menee korkealaatuisiin puutuotteisiin (kuten huonekaluteollisuudelle).
  
• tämä väite jättää myös huomioitta tosiseikan, ettei puun tarve ole ainoa syy metsäkatoon. Suuret määrät luonnonmetsää hävitetään ja korvataan myös muiden vientiin suunnattujen rahakasvien takia tai laajamittaisen karjankasvatuksen vuoksi; toiset alueet häviävät suurten vesivoimaloiden alle, mangrovet hävitetään teollisten katkarapukasvattamojen tieltä: öljynporaus ja kaivostoiminta hävittävät suuren määrän luonnonmetsää jne. Yksilajiset plantaasit eivät voi heikentää näitä muita tuhovoimia.
  

Valhe 4: Plantaasit parantavat heikentynyttä maata ja saavat sen parempaan käyttöön

Tämä väite on aivan valheellinen niillä plantaaseilla, joita suuret plantaasiyhtiöt ajavat. Laajamittaiset kaupalliset puuplantaasit perustetaan harvoin köyhälle maaperälle yksikertaisesta syystä: puut eivät kasva siellä hyvin eivätkä siten tuota tarpeeksi.

Tämän sanottuamme on tärkeää selventää muutamaa seikkaa: Ensinnäkin on tärkeä ymmärtää, mitä köyhä maaperä todella tarkoittaa ja painottaa sitä, että jotkut epäkaupalliset plantaasit on istutettu köyhälle maaperälle sen parantamiseksi.

Suurimmalle osalle ihmisistä ”köyhä maaperä” tarkoittaa jotain kuun maisemaa, missä maaperä on pahasti kulunut eikä kasveja juurikaan ole. Tällaisissa tapauksissa mikä tahansa toiminto, joka pyrkii elvyttämään maaperää, olkoon se puiden istutus tai muu toiminta, voidaan pitää myönteisenä. Kuitenkin ”köyhällä maaperällä” saatetaan viitata luonnonmetsään, josta on hakattu puuta tai jossa harjoitetaan omavaraista maanviljelyä, kummatkin pitävät maan hengissä. Maata myös kutustaan käyttämättömäksi, ihan kuin se olisi synonyymi köyhälle maaperälle. Toisin sanoen, plantaasiyhtiöt määrittelevät mikä alue on huonoa tai käyttämätöntä, jotta he voisivat perustella plantaasejaan suurelle yleisölle. Kuitenkaan paikallisyhteisöt eivät ole useinkaan samaa mieltä tästä arvioista ja vielä vähemmän sitä mieltä, että tilalle pitäisi istuttaa eukalyptusta, mäntyä tai muita kaupallisia puulajeja, heidän lähelleen. Tämä usein selittää sen vastarinnan, jota plantaasien perustamisaaltoa kohtaan tunnetaan ja jolloin yhtiöt yrittävät hankkia tuottavaa maata, joka ei ole ”köyhää” eikä ”käyttämätöntä”. Toiseksi, pitäisi olettaa, että laajamittaisella kaupallisella mänty- tai eukalyptuspuuplantaasilla on kyky parantaa köyhää maata kuten pienen mittakaavan plantaasit, joissa on lajeja, joista karja saa rehua, paikalliset ihmiset ruokaa ja polttopuuta, tai joka sitoo typpeä.


Valhe 5: Plantaasit estävät ilmastonmuutoksen voimistumista

Tämä väite on viime aikoina tullut muotiin. Sanotaan että kun puut kasvavat, ne kuluttavat suuremman määrän hiilidioksidia (merkittävin kasvihuonekaasu) kuin mitä ne tuottavat sitä.

Kuitenkaan, yleensä ottaen missään puuplantaasialueella ei ole todisteita moisesta, pikemminkin päinvastoin, niitä pitäisikin pitää kasvihuonekaasujen lähteenä, ei nieluna. Ensinnäkin siksi, että monissa tapauksissa puuplantaasit korvaavat luonnonmetsän, mikä merkitsee, että metsähakkuissa ilmaan päässyt hiilidioksidi on suurempi kuin mitä kasvava puuplantaasi voi niellä edes pitkällä tähtäimellä. Vaikka plantaaseja ei perustettaisi luonnonmetsän tilalle, ne perustetaan usein muihin ekosysteemeihin, jotka myös sitovat hiiltä (kuten preeriat), ja tämä pääsee ilmakehään kun plantaasia perustetaan.

Lisäksi toinen merkittävä asia: hakataanko plantaasit vai ei? Jos ne hakataan, ne ovat parhaimmillaankin vain väliaikaisia nieluja. Hiili varastoituu kunnes puut hakataan, ja se pääsee ilmaan vuosien (tai joskus kuukausien) aikana, kun plantaasipuusta tuotettua paperia ja muita tuotteita tuhotaan. Jos puita ei hakata, plantaasi varaa miljoonia hehtaareja maata, jota voitaisiin käyttää paljon hyödyllisemmin, esimerkiksi ruuan tuotantoon. Toisin sanoen oletus että plantaasit toimisivat aina hiilinieluina on epäilyttävä. Tämä talonpoikaisjärjellä tehty oletusta pitää perustella paljon runsaammalla tieteellisellä tutkimuksella, ennen kuin puuplantaaseja voidaan pitää epäilyksettä ”hiilinieluina”.

Lopuksi, tätä kysymystä pitää käsitellä kokonaisuutena ja analysoida niitä suuria määriä ympäristö- ja sosiaalisia ongelmia, joita laajamittaisten nopeakasvuisten yksilajisten puuplantaasien edistäjät tuottavat. Tietäen että nämä plantaasit vaikuttavat ympäristöön (maaperään, veteen, kasvi- ja eläinkuntaan) ja paikallisyhteisöihin, ei voi hyväksyä niillä olevan ”ekologisia” päämääriä kuten ilmastomuutoksen torjunta. Tämän ongelman ratkaisun täytyy tulla (fossiilisten polttoaineiden poltosta johtuvien) hiilidioksidipäästöjen leikkauksesta ja suojelemalla luonnonmetsiä, ei yrityksistä vallata suuret määrät maata ilman että sen seurauksia on kunnolla mietitty.


Valhe 6: Plantaaseja tarvitaan kattamaan kasvava paperinkysyntä

Paperinkulutusta pidetään yleisesti myönteisenä, liitettynä lukutaitoon, kirjallisen tiedon saatavuuteen ja siten parempaan elämänlaatuun. Tätä yleistä käsitystä metsäfirmat käyttävät hyväkseen perustellessaan valtavia mänty- ja eukalyptusplantaaseja. Mutta:

• suurta osaa Etelässä tuotetusta sellusta ei käytetä näiden maiden asukkaiden tarpeiden tyydyttämiseen, vaan se viedään Pohjoiseen. Yhdysvallat ja Japani käyttävät 230-330 kg paperia henkeä kohden vuosittain. Sellua vievät maat kuten Chile, Etelä-Afrikka, Brasilia ja Indonesia käyttävät henkeä kohden vuosittain kukin 42, 38, 28 ja 10 kg.
• lähes 40 % maailman paperista käytetään pakkauksiin, kun vain 30 % käytetään kirjoitus- tai painopaperiksi, joten lukutaitoargumentti ei ole niin relevantti kuin miltä se aluksi näyttää.
  

Lisäksi, suuri määrä kirjoitus- ja painopaperista käytetään mainontaan. Yhdysvalloissa 60 % lehtien palstatilasta on mainoksia, kun vuosittain tuotetaan 52 000 miljoonaa mainostuotetta, mukaan lukien 14 000 miljoonaa postimyyntiluetteloa, joista monet menevät suoraan roskikseen. Tällainen ylenmääräinen paperin kulutus ei rajoitu vain Yhdysvaltoihin vaan tällaista tapahtuu suurimmassa osassa Pohjoista, ja lisäksi mallia ollaan viemässä myös Etelään.

Toisin sanoen nykyinen paperinkulutuksen malli on ympäristön kannalta kestämätön ja suuri osa siitä on yhteiskunnallisesti tarpeetonta. On vaikea perustella uusia puuplantaaseja sillä, että ihmiskunta tarvitsee lisää paperia.


Valhe 7: Plantaasit ovat paljon tuottavampia kuin luonnonmetsät

Ensi silmäyksellä tämä väite, joka perustuu havaintoon, että eukalyptus- ja mäntyplantaasit kasvatat hyvin nopeasti, näyttää vakuuttavalta. Kuitenkin, se riippuu siitä mitä ”tuottavalla” tarkoitetaan ja kuka hyötyy tästä tuotannosta.

Kaupallinen puuplantaasi tuottaa, vuosittain hehtaaria kohden, suuren määrän puuta teollisuudelle. Mutta se on ainoa asia mitä se tuottaa. Tästä hyötyy suoraan yhtiö  joka omistaa plantaasin.

Kuten puuplantaasi, luonnonmetsä tuottaa puuta joka voidaan myydä, mutta se tuottaa monia muitakin tuotteita: muunlaisia puita, vihanneksia ja muita kasveja, riistaa, hedelmiä, sieniä, hunajaa, rehua, kompostimultaa, polttopuuta, puuta paikalliseen käyttöön, kasvikuituja, luonnonlääkkeitä, sekä monia muita tarpeiden palvelua kuten maaperän ja vesistöjen ylläpito, biodiversiteetin suojelu ja pienilmaston ylläpito.

Kun väitetään että puuplantaasit ovat tuottavampia kuin luonnonmetsät, kummastakin teollisuudelle saatava puun määrä on ainoa asia, jossa niitä voi verrata, ja siinä suhteessa puuplantaasi on paljon tuottavampi.

Kuitenkin kun verrataan kaikkia tuotteita ja palveluita, joita puuplantaasi ja luonnonmetsä tuottavat, tulee selväksi, että metsät ovat paljon tuottavampia kuin puuplantaasit. Lisäksi monessa suhteessa puuplantaasi ei tuota yhtään mitään (esim. ruokaa, lääkkeitä tai rehuja) tai se tuottaa negatiivisesti siten, että se kuluttaa vettä, maaperää ja biodiversiteettiä.

Näin on asian laita etenkin paikallisille ihmisille, jotka kärsivät laajamittaisten yksilajisten puuplantaasien vaikutuksista, sillä he menettävät suurimman osan resursseista, jotka siihen asti olivat turvanneet heidän elantonsa. Näille yhteisöille puuplantaasien tuottavuus on nolla, tai pikemminkin miinusmerkkinen.


Valhe 8: Plantaasit luovat työpaikkoja

Suurimmassa osassa tapauksia tämä väite on täysin väärä.

Laajamittaiset plantaasit luovat työpaikkoja pääasiassa istutus- ja puunkorjuuvaiheessa. Kun puut on istutettu, työpaikat vähenevät dramaattisesti. Kun puut ovat korjuukypsiä, työntekijät palkataan uudestaan, mutta nämäkin työpaikat ovat häviämässä korjuun mekanisoituessa yhä enemmän myös Etelässä.

Ne harvat työpaikat joita syntyy, ovat yleensä ammattitaitoa vaatimattomia kausityöpaikkoja, joissa on alhaiset palkat ja työolosuhteet, ja joita leimaa huono ruoka, heikot asumisolot ja olemassa olevien työlainsäädäntöjen noudattamatta jättäminen. Onnettomuudet ja työhön liittyvät sairaudet ovat yleisiä. Määräävä piirre Etelässä on se, että plantaasiyhtiöt hankkivat alihankkijoikseen harmaita yrityksiä, jotka palkkaavat työntekijät istutukseen ja puunkorjuuseen. Koska investointeihin käytetään mahdollisimman vähän rahaa, nämä harmaat yritykset joutuvat kilpailemaan kovasti ja kilpailut voittaa yhtiö, jonka työvoimakustannukset ovat alhaisimmat, mikä selittää plantaasityöntekijöiden järkyttävän alhaiset palkat ja työolot. Vain siellä, missä puun korjuu hoidetaan kalliilla, moderneilla metsäkoneilla, ovat nämä tehtävät plantaasiyhtiön käsissä, jolloin se joutuu tarjoamaan paremmat työolot.

Monissa maissa plantaasit aiheuttavat sen, että sen entiset asukkaat menettävät maansa ja toimeentulonsa. Yleensä tällaiset plantaasit perustetaan maille, joilla on ollut omavaraisviljelyä, jolloin tendenssi on työpaikkojen nettohäviäminen. Lisäksi kun plantaasit hävittävät luonnonmetsää, sen asukkailta viedään ammatti ja tulonhankintakeinot, joita luonnonmetsä ennen tarjosi. Lähes kaikissa tapauksissa puuplantaasit johtavat paikallisten yhteisöjen karkottamiseen eritoten suurten kaupunkien reunamilla oleviin slummeihin.

Eri puolilla maailmaa on ollut nähtävillä, että puuplantaasit luovat paljon vähemmän työpaikkoja kuin maatalous tai edes laajamittainen karjankasvatus. Mitä tehdastyöhön tulee, puuplantaasit eivät aina johda paikallisen teollisuuden luomiseen, sillä usein tuotetaan käsittelemätöntä tukkipuuta, joka viedään ulkomaille. Jopa kun sellu- ja paperitehtaita perustetaan, näiden tehtaiden korkea automaation taso merkitsee, että vain muutama työpaikka syntyy.

Kaikista paikallista työllisyyttä edistävistä vaihtoehdoista puuplantaasi on mahdollisesti huonoin vaihtoehto. Metsätalousyhtiöiden tehtävä ei ole luoda työpaikkoja vaan tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen.


Valhe 9: Mahdollisia teollisten puuplantaasien ongelmia voidaan lievittää hyvällä liikkeenhoidolla

Loppupeleissä puuplantaasin edistäjät saattavat myöntää, että plantaasit eivät ole metsiä ja ne saattavat aiheuttaa kielteisiä vaikutuksia, mutta he lisäävät, että ne johtuvat huonosta liikkeenhoidosta, eikä itse puuplantaaseista. Ratkaisu on heidän mielestään tekninen: hyvän liikkeenhoidon keinot pitää ottaa käyttöön.

Kuitenkaan tämä ei ole tekninen asia, vaan pikemminkin poliittinen kysymys, kysymys vallasta, voittajista ja häviäjistä. Maailman valtakeskuksissa tehdään päätökset päämääränä tuottaa maailmanmarkkinoille puutuotteita, ja nämä päätökset vaikuttavat paikallisten ihmisten elämään ja elinkeinoon yhtä paljon kuin hallinnon tila. Paikallisilla tarpeilla ja toiveilla ei yksinkertaisesti ole mitään sijaa siinä. Tätä tosiasiaa ei voi muuttaa ”hyvällä liikkeenhoidolla”. Tosiasiassa plantaasiyhtiöiden hyvä liikkeenhoito tarkoittaa, ensinnäkin, maiden hallitusten vakuuttamista siitä, että yhtiö saisi investoida tietyille alueille, saada hallitukset myöntämään tiettyjä etuja (suoria tai epäsuoria tukiaisia) ja saada ne toimimaan siellä, missä on tarpeen, karkottamaan tai käyttämään voimaa paikallisyhteisöjä vastaan. Merkittävässä määrässä tapauksia, hyvän liikkeenhoidon päätyökalut on erilaisten painostus- ja sortokeinojen kehittäminen, joilla ratkaistaan yhteiskunnallisia konflikteja, joita puuplantaasien perustaminen on synnyttänyt.

Mitä kaupallisten plantaasien synnyttämiin ympäristöongelmiin tulee, on utopistista teeskennellä, että ne voidaan hoitaa hyvällä liikkeenhoidolla. Koko malli on luonteeltaan kestämätön, käytetäänpä jotain suojelu- tai tarkkailutoimenpiteitä tai sitten ei, jotka ovat joka tapauksessa kehitetty parantamaan vain yhtiön imagoa mahdollisten ympäristöaktiivien keskuudessa. Tämän mallin piirre on:

• suuri mittakaava: yhden yksittäisen eukalyptuksen tai männyn vaikutus ei ole sama kuin satojen tai tuhansien hehtaarien määrä niitä, keskitettynä yhdelle alueelle tietyssä maassa. Kyseessä on maantieteellisen tilan valtava muokkaus. Peittääkseen tämän plantaasien edistäjät puhuvat nykyään vain prosenteista, sanoen että plantaasi ”peittää vain 1 tai 2 prosenttia tietyn maan pinta-alasta”. Et kuitenkaan voi peittää aurinkoa kädelläsi. Tosiasia on se, että yksilajisten puuplantaasien laajojen keskittymien ongelmia ei voi korjata ”hyvällä liikkeenhoidolla”.
• vieraslajien yksilajisuus: Vaikka suurin osa maanviljelyssä käytetyistä lajeista on vieraslajeja, plantaasilajeilla on vahvat kielteiset seuraukset. Näiden eksoottisten lajien valinta johtuu osin siitä, että niillä ei ole luonnollisia vihollisia (tuhohyönteisiä tai tauteja) uusissa elinympäristöissään, maissa jonne ne istutetaan. Vaikka tämä on täysin loogista istuttajan näkökulmasta, se aiheuttaa ongelmia paikallisille elämille, sillä heille plantaasi on autiomaa ruuan suhteen. Kun tämä yhdenmukaisuus yhdistetään valtavaan mittakaavaan, sen vaikutus paikalliseen eläimistöön on todella valtava. Maan pinnan biodiversiteetille vaikutukset ovat vakavat, sillä männyistä ja eukalyptuksesta pudonneet neulaset ja lehdet ovat myrkyllisiä suurimmalle osalle maanpinnan kasveja ja elämiä. Lisäksi järjestelmässä on sisäsyntyinen heikkous: kun taimien rinnalle nousee niitä mahdollisesti syrjäyttäviä muita lajeja, näistä tulee tuholaisia kaikille alueen vastaaville plantaaseille.
  
• nopeakasvuisuus: Nopeakasvuisuus auttaa varmistamaan plantaasibisneksen menestyksellisyyden. Tämä nopeakasvuisuus perustuu osin plantaaseille valittuihin puulajeihin, mutta sitä lisätään lannoitteilla ja kasvimyrkyillä (jotka vaikuttavat myös maaperään ja veteen), sekä suuriin vesimääriin. Kaikki tämä vaikuttaa koko alueeseen. Ja vaikka tässä ei olisi jo tarpeeksi, metsätalouden biotekniikan (mm geenitekniikan) päämäärä on ”superpuut”, jotka vielä nopeamman kasvun lisäksi ovat vastustuskykyisiä kasvimyrkyille, jolloin niiden vaikutukset kaksinkertaistuvat: suurempi saastuminen maatalouskemikaalien takia ja suurempi veden kulutus.
  
• lyhyemmät kasvuajat: Puut kaadetaan muutaman vuoden välein, jolloin järjestelmässä menetetään suuri määrä ravinteita ja eroosio lisääntyy, samoten niiden muutaman sopeutumaan alkaneen muun lajin elintila tuhoutuu.
  

On selvää että on vain muutama tekninen keino, joilla yllä kuvattuja ympäristövaikutuksia voidaan välttää tai lievittää. Kun joitain vaikutuksia voidaan lievittää (käyttämällä vähemmän maatalouskemikaaleja, maanmuokkaus mukautetulla aurauksella, maan kulumisen välttäminen puunkorjuun aikana jne.) tosiasia on, että vaikutuksia ei voi estää, sillä itse malli ei sitä salli: ei ole mahdollista (hyvän bisneksen kannalta) saada puita kasvamaan hitaammin tai käyttämään vähemmän vettä, ei voida myöskään välttää lannoitteita eikä maaperän kulumista, eikä paikallisen biodiversiteetin köyhtymistä. Lyhyesti sanottuna ongelmana on malli, ei sopivan hoitometodin luominen sille.

Valhe 10: Plantaaseja ei voi käsitellä erillisenä asiana

Tämä on plantaasien edistäjien viimeisin väite. He väittävät, että luonnonmetsän ja ”istutetun metsän” välillä on ”jatkuva järjestelmä”. Tämä tarkoittaa, että on olemassa järjestelmä, joka tunnetaan ”metsänä” mikä sisältää suojellun luonnonmetsän, tuotantometsän, suojelumetsän, käytössä olleen metsän ja kaikenlaiset plantaasit tai puuviljelmät. Siten sanotaan, että tätä ”metsäjärjestelmää pitää käsitellä kokonaisuutena, ei erottaen sen yhtä osaa: laajamittaisia yksilajisia puuplantaaseja.

Väite on älykäs, mutta yhtä väärä kuin muutkin. Ei voida puhua ”jatkuvasta järjestelmästä” keskenään erilaisten osasten kesken. Yksi analogia olisi sanoa, että paikalliset eläimet ja maitokarja ovat osa jatkuvaa järjestelmää, eikä ole mahdollista arvioida maitokarjan kasvattamista ilman sen laajemman kontekstin analysointia.

Toiseksi, kaupalliset puuplantaasit, yleensä ottaen, eivät ainoastaan täydennä luonnonmetsää, vaan lisäksi aiheuttavat joko suoraa tai epäsuoraa metsäkatoa. Samaa voidaan sanoa siitä, miten ne vaikuttavat biodiversiteettiin, maaperään, veteen ja erityisesti paikallisiin ihmisiin.

Lopuksi, tämä järkeily on tarkoitettu tietyn luonnonalueen tuhoamisen perusteluun sillä verukkeella, että toisella alueella metsää suojellaan. Puuplantaasien ottaminen mukaan tähän niin sanottuun ”metsäjärjestelmään” tarkoittaa sitä, että laajamittaisten yksilajisten puuplantaasien aiheuttamat sosiaaliset ja ympäristöongelmat peitettään. Mitä tulee biodiversiteettiin kohdistuviin vaikutuksiin, vastaus niille, jotka tätä valhetta ajattelevat on sanoa että biodiversiteetti turvataan muiden suojelualueiden olemassaololla… vaikkakin satojen kilometrien päässä. Heillä on sama vastaus vesikiertoon… vaikka plantaasi ja metsä sijaitsevat eri pohjavesialueella. He eivät puutu maaperä-kysymykseen… eikä heillä ole mitään perustetta tai tarvetta puuttua työpaikkojen luomis-kysymykseen (Valhe nro 8), peittääkseen plantaasien sosiaaliset vaikutukset, mikä myös näyttää metsän (missä ihmiset asuvat) ja plantaasin (mistä ihmiset karkotetaan) välisen eron.

Asian ydin on se, että väite pyrkii perustelemaan sen, miksi tuotanto ja suojelu erotetaan toisistaan, ja tosiasiassa käyttää suojelua tekosyynä tuhoamiselle. Suojelumetsien olemassa olosta (jotka tehokkaasti suojelevat maaperää, kasveja ja elämiä ja sääntelevät vesikiertoa) tulee peruste laajamittaisten yksilajisten puuplantaasien perustamiselle, mikä tuhoaa kaikki luonnonvarat ja oikeudet ja paikallisten ihmisten elinkeinot.

Jos lähdetään siitä, että ainoa tapa turvata sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys on suojelun ottamisen mukaan tuotantometsiin (eikä erotella niitä vesitiiviisiin lokeroihin), yksilajiset puuplantaasit eivät missään nimessä ole osa metsäjärjestelmää, ja siksi niiden vaikutukset pitäisi tutkia erikseen, kuten minkä tahansa muun rahakasvin suhteen.


© World Rainforest Movement, August 1999