community rights

Hankkeessa tarkastellaan kahden yhteisömetsäalueen hallinnan käytäntöjä suhteessa niiden luvissa dokumentoituihin periaatteisiin, kartoitetaan alueiden luonnonvarat, tarkistetaan tai laaditaan kartoituksen pohjalta metsänhoitosuunnitelmat, identifioidaan luonnonvarojen vaalimisen kannalta kestävät tulonhankintavaihtoehdot, sekä koulutetaan yhteisöjen metsänhallintaelimiä läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden vahvistamiseksi.

Hankkeessa järjestetään työpaja Barconnie-Harmonvillen yhteisömetsän suojelun vahvistamisesta ja toimeentulomahdollisuuksien monipuolistamisesta, pystytetään metsien suojelusta kertovia tauluja ja vahvistetaan yhteisömetsän hallintaorganisaation roolia ja vastuita. Yhteisölle hankitaan kalastusvälineitä proteiinipitoisen ravinnon saatavuuden ja toimeentulon parantamiseksi, jotta metsään kohdistuva paine vähenee ja edistetään yhteisöpohjaista metsien suojelua.

Tharakan alueen ekologinen kartoitus vuonna 2019 paljasti biokulttuurisen perinnön massiivisen katoamisen. Tämän aiheuttama uhka kriittisille ekosysteemeille on vakava. Alue on rikas biodiversiteetiltään, mm. kasvien ja lintujen osalta. Se on myös tärkeä kuivan kauden laiduntamisalue karjalle ja villieläimistölle.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöt Keniassa ovat jatkuvasti menettäneet elinalueitaan mm. metsä-, maatalous- ja kaivostoiminnalle sekä joutuneet häädetyiksi luonnonsuojelualueita perustettaessa tai laajennettaessa. Lisäksi ulkopuoliset yhteisöt ovat vallanneet alkuperäiskansoille kuuluvia maita omien tarpeidensa pohjalta. Tämän hankkeen osalta nämä mainitut haasteet kohtaavat yhtälailla Mau-metsän ogiekeja, Mukogodo-metsän yiakuja että Embobut-metsän sengwereitä.

Nepalin kansallisessa metsäpolitiikassa ja paikallisissa yhteisömetsäryhmien metsien hallintasuunnitelmissa ei ole yksiselitteisiä määritelmiä alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen biokulttuurisista oikeuksista. Tämän hankkeen puitteissa pyritään vahvistamaan näitä oikeuksia lainsäädännössä sekä eri hallintotasojen politiikkalinjauksissa ja suunnitelmissa.

Hankkeessa on seuraavia ulottuvuuksia:

Nepalin kolmella hallinnon tasolla (liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistaso) huomion pääasiallisena kohteena on ollut infrastruktuurikehitys. Tämä on kuitenkin tapahtunut ilman systemaattista suunnittelua ja ympäristöä vahingoittaen, haitaten mm. kestävää maataloustuotantoa, puhtaan veden saatavuutta ja lisäten haavoittuvuutta luonnontuhoille. Hallinnon eri tasot ovat myös halukkaita saamaan oman osansa paikallisista resursseista – samalla heikentäen käyttäjäryhmien valtaa.

Myanmarin Chin-osavaltion kukkulaisilla ja vaikeapääsyisillä metsäalueilla elävän dai- alkuperäiskansan metsäalueet ovat Myanmarin kansainvälisen avautumisen kautta enenevästi intensiivisen ulkopuolisen teollisen hyödyntämisen uhkaamia. Oikeuksiensa puolustamiseksi dai-kansan johtajat ovat nähneet, että maihinsa liittyvien oikeuksien puolustamiseksi dai-yhteisöjen on keskinäisessä yhteistyössä välttämättä virallisesti kartoitettava asuinalueensa, niiden luonnonolosuhteet sekä perinteiset elämän ja metsien hallinnan muodot.

Hankealue on neljä kylää Shan-osavaltion eteläosissa Ywar Ngan -yhteisössä (Township). Alueelle kohdistuu paineita yhteisömaille mm. kaivosteollisuuden taholta. Yhteisöjen oikeuksien turvaamiseksi hankkeessa tehtävänä on yhteisömetsien kartoitus ja yhteisöjen tietoisuuden lisäys oikeuksistaan. Kartoituksen pohjalta tuotetaan kirja ja video perinteiseen maankäyttöön, hallintajärjestelmiin, toimeentulon muotoihin, arvoihin, yhteisöjen ongelmien ratkaisutapoihin sekä paikalliseen biodiversiteettiin liittyen. Hanketta johtaa neljä järjestön henkilökuntaan osallistuvaa nuorta ja sen toteutukseen osallistuu vähintään 12 yhteisöjen nuorta edustajaa. Yhteistyökumppaneina hankkeessa on muutama muu paikallinen kansalaisjärjestö.

Kayahin osavaltiossa alkuperäiskansojen maita uhkaa laajaperäinen taloudellisten intressien ohjaama haltuunotto mm. puutuotantoon ja kaivosteollisuuteen. Vain hyvin harvoilla on minkäänlainen rekisteröinti maihinsa.

Hankkeessa kerätään tietoa Myanmarin alkuperäiskansayhteisöjen tämänhetkisestä oikeudellisesta asemasta ja luonnonvarainhallinnan rakenteista ja näihin kohdistuvista paineista. Tarkastelussa on mm. se, miten alkuperäiskansojen tapaoikeudelliset luonnonvarainhallinnalliset rakenteet ja haasteet liittyvät heidän elämäänsä ylläpitäviin ja toimeentuloonsa liittyviin oikeuksiin ja miten nämä oikeudet ovat suhteessa Myanmarin kansalliseen lainsäädäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin. Tiedon keruuseen mobilisoidaan koko Burma Environment Working Group verkosto.

Brasilian Amazonian perinteinen keräilijäväestö puolustaa olemassa olevia keräilijäsuojelualueita Brasilian vallassa olevan hallituksen suojelualueisiin kohdistuvan vihamielisen politiikan tuomia uhkia vastaan. Hanke edesauttaa keräilijäväestön sisäistä järjestäytymistä, sen vaikuttamistoimintaa erityisesti kansallisella tasolla, sekä sen yhteistyösuhteiden tiivistämistä muiden samanmielisten sosiaalisten liikkeiden ja kansainvälisten tukijoiden kanssa. Vuonna 2019 järjestetään keräilijäliikkeen alueelliset kokoukset kaikissa Amazônia Legal -alueen yhdeksässä osavaltiossa.

Justiça Ambiental edistää hankkeessa maatalouden kestäviä agroekologisia käytäntöjä välineenä haavoittuvimpien yhteisöjen ruokaturvan vahvistamiseksi ja ympäristön suojelemiseksi. Samalla pyritään vahvistamaan yhteisöjen edellytyksiä mukautua muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin.

Hankkeessa edistetään metsä- ja maankäyttölakien toimeenpanoa keräämällä todistusaineistoa turve- ja metsäpaloista, laittomista hakkuista ja maankäyttörikkomuksista, seuraamalla oikeudenkäyntejä, välittämällä tietoa tapauksista, kampanjoimalla ja kouluttamalla juridisia tarkkailijoita.

Sorry no organisations available.

Sivut

Naisten hanke ilmaston ja koronan kourissa Nepalissa

28.8.2020

Nepalilaisten naisryhmien parissa toteutettu hanke alkoi menestyksekkään alkunsa jälkeen muuttua sarjaksi painajaismaisia hankaluuksia. Naisten yhteistyö paremman tulevaisuutensa puolesta muuttui kamppailuksi tuhoisia ja eriyttäviä luonnonvoimia vastaan. Mutta mitkä voimat ovat luonnonvoimien taustalla?

Intian alkuperäiskansat ahdingossa koronaviruksen sulkutoimien vuoksi

12.5.2020

[Kari Bottas] Intiassa on koronaviruspandemian johdosta otettu käyttöön äärimmäisen ankarat sosiaalisen vuorovaikutuksen rajoitustoimet. Taudin leviämisen pysäyttämiseksi toimet ovat lähtökohtaisesti perusteltuja, mutta rajoitukset muodostavat hyvin vakavan uhkan Intian alkuperäiskansojen toimeentulolle.

"Jos lapsi ei itke, äiti ei anna maitoa" - seurantamatkakuulumisia Intiasta

23.10.2019

[Kari Bottas ja Tikli Loivaranta] Saavumme läntisen Odishan Kandhamalin piirikunnan alueella sijaitsevaan Kutia khond –heimon kylään, jossa meidät otetaan vastaan perinteisten rumpujen soiton säestämänä. Kokoonnumme kylän keskellä olevan puun alle. Läsnä on ehkä neljäsosa kylän 325 asukkaasta – miehiä, naisia ja paljon lapsia. Kyläläiset kertovat meille perinteisestä kiertokaskiviljelystä, jossa metsästä kasketaan pieni alue, ja siemenet kylvetään tuhkan ravitsemaan maahan muokkaamatta maata.