Hyppää sisältöön

Järjestöjen avoin kirje kv. rahoituslaitoksille ja Myanmarin avunantajille

Tiedote, 19.2.2021

Tänään, 120 myanmarilaista kansalaisjärjestöä ja niiden satakunta kansainvälistä tukijaa (Suomesta Siemenpuu-säätiö ja Viestintä ja kehitys -säätiö) lähettivät avoimen kirjeen kansainvälisille rahoituslaitoksille ja avunantajamaille. Kirjeessä vaaditaan välitöntä lahja-avun ja lainojen myöntämisen keskeyttämistä Myanmarille ja tuen tarkkaa uudelleenarviointia. Lisäksi kaikki lainat armeijan omille tai armeijaan kytköksissä oleville yrityksille on peruttava. Tarpeellinen humanitaarinen ja sosiaalinen tuki on erotettava selkeämmin taloudellista tuesta.

Kirjeen allekirjoittajat vaativat, että Myanmarin rahoittajat tuomitsevat yhteisessä kannanotossaan vallankaappauksen selväsanaisesti ja ilmoittavat olevansa demokratian ja kansalaisten puolella. Tähän mennessä esimerkiksi Maailmanpankki on pitänyt Myanmarin tilannetta ”huolestuttavana”, mikä lähinnä kääntyy epäsuoraksi tueksi armeijan ihmisoikeusrikkomuksille.

Helmikuun alussa Maailmanpankkiin kuuluvilla International Development Association:lla oli Myanmarissa 41 hanketta noin 3,3 miljardin euron, International Finance Corporation:lla 38 hanketta 700 miljoonan ja investointitakauslaitos MIGA:lla 9 hanketta yhden miljardin euron arvosta. Aasian kehityspankki (ADB) tukee puolestaan 97:ää hanketta 2,2 miljardilla ja Kansainvälisellä valuuttarahastolla (IMF) on lainoja ja hankintoja maassa 570 miljoonan euron arvosta. Lisäksi Myanmar on saanut Covid-19 –tukea Maailmanpankilta, ADB:lta ja IMF:ltä yhteensä noin 1,3 mrd euroa. Kansainvälisten rahoituslaitosten tukipotti on kokonaisuudessaan yli 9 miljardia euroa.

Tärkeä askel eteenpäin olisi se, että kansainväliset rahoituslaitokset järjestäisivät etäkonferenssin marraskuussa 2020 Myanmarin parlamenttiin valittuja kansanedustajia edustavan komitean, kansalaisjärjestöjen edustajien ja vähemmistökansojen johtajien kanssa. Näin varmistettaisiin, että kansainvälisen rahoituksen jatkosta päätetään läpinäkyvästi, edustavasti, osallistavasti sekä ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla.

Lataa avoin kirje (pdf, englanniksi)

HS Mielipide (23.2.2021): Suomi voi tehdä enemmän Myanmarin demokratian hyväksi

Artikkelikuva: Kuvakaappaus Helsingin Sanomien Mielipideartikkelista 23.2.2021 (Timo Kuronen ja Mira Käkönen)

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.