India

Hanke toteutetaan 94 kylässä Chhattisgarhin osavaltiossa Kankerin ja Kondagaonin piirikunnissa. Siinä tuetaan pardhi-adivasien toimintaa oikeuksiensa ja toimeentulonsa puolesta. Pardhit ovat perinteisesti nomadinen (vaelteleva) metsästäjä-keräilijäheimo. Pardhit ovat olleet erittäin hyljityssä ja alistetussa asemassa jo Intian siirtomaakaudelta lähtien. Heitä on kohdeltu lainsuojattomina, jotka ovat joutuneet lähes kaikkien – myös muiden adivasiryhmien – syrjimäksi. Perinteinen toimeentulonlähde heille ovat olleet bambukäsityöt.

Seba Jagat

Seba Jagatin päätavoite on oikeudenmukaisen, kestävän ja osallistavan yhteiskunnan luominen käyttämällä paikallisia voimavaroja ja ihmisten organisointia kunnioittaen jokaisen omanarvontuntoa ja itsekunnioitusta. 

Parivartan Samaj Sevi Sanstha (Parivartan)

Parivartan toimii Chhattisgarhissa Bastarin alueella, missä 2/3 väestöstä on alkuperäiskansaa. Se on vanhin alueen adivasien hyväksi toimivista järjestöistä.

Paribartan

Paribartan on NAA-verkoston jäsenjärjestö. Paribartanin voimakaksikon muodostavat Subhransu Swain ja Sudhansu Mohan. He ovat sosiaalityön ammattilaisia ja tapasivat toisensa opiskeluaikoinaan yliopistolla. Paribartanilla on yhteensä 14 työntekijää, joista suurin osa on kylätyöntekijöitä, joista jokaisella on vastuullaan tietty määrä kyliä. Paribartan toimii 60 kylässä Pallaharassa, Orissassa aktivoiden kylien naisryhmiä yhteisömetsänhoitoon, pienmetsätuotteiden ja yrttien tuotantoon, metsäoikeuskampanjointiin sekä luonnonmukaiseen viljelyyn.

Natya Chetana

Natya Chetana (tiedostamisen teatteri) on Orissassa toimiva yhteisöteatteri, joka perustettiin ja rekisteröitiin vuonna 1986. Sen tarkoituksena on kulttuurisen toiminnan kautta lisätä yhteiskunnallista tietoisuutta, herättää keskustelua ja tukea sosiaalis-poliittisia liikkeitä. Ryhmä asuu yhteisössä, Orissan pääkaupungin ulkopuolella perustamassaan teatterikylässä. Ryhmä on luonut teatterimetodin, jonka sen on nimennyt CYCO-teatteriksi, psykologiseksi pyöräteatteriksi.

Jagran Jan Vikas Samiti (JJVS)

Jagran Jan Vikas Samiti (JJVS) perustettiin 1990 vastaamaan eteläisen Rajasthanin alkuperäisyhteisöjen syrjittyyn asemaan, jossa he elävät vailla hyötyjä hallinnollisista tuista tai alueen kehitysohjelmista. Alue on ekologisesti herkkää, Tharin autiomaan laitamilla, ja sen alkuperäiskulttuurit ovat sopeutuneet herkän elinympäristön monimuotoisuuden vaalimiseen osana perinteisiä elinkeinojaan. JJVS:n tavoitteena on tarjota välineitä ja tietoja paikallisille alkuperäisyhteisöille, niin että ne voivat voimaantua.

Bindrai Institute for Research, Study and Action (BIRSA)

BIRSA (Bindrai Institute for Research, Study and Action) toimii JJBA:n (Jharkhand Save the Forest Movement) tilivastuujärjestönä.

Disha Samaj Sevi Sanstha

Dishan tavoitteena on toimia tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan kestävän yhteiskunnan aikaansaamiseksi:

- Tehdä yhteisöt valmennuksen, vaikuttamistyön, verkostoitumisen ja osallistumisen kautta kykeneviksi kestävään ja itsehallinnolliseen alueensa voimavarojen käyttöön ja oikeuksiensa toteuttamiseen

- Edistää ihmisten osallistumista luonnonvarojensa suojeluun ja adivasien, naisten, daliittien ja muiden marginalisoitujen ryhmien tietoisuutta oikeuksistaan

CAFAT

CAFAT (Collective for Action of Forest Adivasi in Tamil Nadu) on paliyan-heimojen alueella Tamil Nadun lounaisosissa (Madurain, Thenin, Dindugalin, Virudhunagarin ja Thirunelvelin metsäalueilla) toimivien 5 järjestön verkosto. Paliyaneihin kuuluu n. 6000 perinteisiltä elinehdoiltaan metsästäjä-keräilijöihin kuulunutta perhettä eteläisten Länsi-Ghatien vuoristossa Tamil Nadussa ja Keralassa.

CAFAT on perustettu edistämään paliyanien kansanliikettä oikeuksiensa vahvistamiseksi ja siihen kuuluvat järjestöt ovat: 

BKS Kodagu

BKS Kodagu koostuu jenukuruba, bettakuruba, malekudiya, (pani-)yarava ja soliga -adivasien toiminnasta Kodagun alueella Karnatakassa. Adivasit ovat eläneet Kodagun metsissä ikimuistoisista ajoista asti, mutta tähän asti heille ei ole tunnustettu oikeuksia maihin ja metsiin, ja heiltä on evätty perinteisten elinehtojensa lisäksi myös modernin ihmisarvoisen elämän perusvälttämättömyydet. BKS Kodagun hankkeen tilijärjestönä toimii Coorg Organisation for Rural Development (CORD).

Adiwasi Samta Manch

Adiwasi Samta Manch (ASM) on adivasi-naisten johtama järjestö, joka toimii Chhattisgarhissa, Bastarissa, edistäen alueen heimoyhteisöjen arvojen ja niiden elämän ihmisarvon toteutumista. Sekä ASM:n hallitus että työntekijät koostuvat pääasiassa adivasi-naisista.

Sivut

Intian alkuperäiskansat ahdingossa koronaviruksen sulkutoimien vuoksi

12.5.2020

[Kari Bottas] Intiassa on koronaviruspandemian johdosta otettu käyttöön äärimmäisen ankarat sosiaalisen vuorovaikutuksen rajoitustoimet. Taudin leviämisen pysäyttämiseksi toimet ovat lähtökohtaisesti perusteltuja, mutta rajoitukset muodostavat hyvin vakavan uhkan Intian alkuperäiskansojen toimeentulolle.

Pandemiarajoitukset kärjistävät epäreiluja yhteiskuntia Afrikassa

7.5.2020

[Olli-Pekka Haavisto] Maailmanlaajuisesti on selvää, että koronaviruksen torjuntaan kohdistetut liikkumisen rajoitteet nostavat kärjistyneesti esiin yhteiskuntien eriarvoisuuden. On erikseen ne, jotka pääsevät testattaviksi,  terveydenhuollon piiriin ja kykenevät hankimaan toimeentulonsa karanteenioloissa, ja ne, joiden elämä muodostuu entistä vaikeammaksi tai mahdottomaksi – tai sitten kerta kaikkiaan ylivoimaiseksi: suojautuminen pandemialta saattaa tappaa.

"Jos lapsi ei itke, äiti ei anna maitoa" - seurantamatkakuulumisia Intiasta

23.10.2019

[Kari Bottas ja Tikli Loivaranta] Saavumme läntisen Odishan Kandhamalin piirikunnan alueella sijaitsevaan Kutia khond –heimon kylään, jossa meidät otetaan vastaan perinteisten rumpujen soiton säestämänä. Kokoonnumme kylän keskellä olevan puun alle. Läsnä on ehkä neljäsosa kylän 325 asukkaasta – miehiä, naisia ja paljon lapsia. Kyläläiset kertovat meille perinteisestä kiertokaskiviljelystä, jossa metsästä kasketaan pieni alue, ja siemenet kylvetään tuhkan ravitsemaan maahan muokkaamatta maata.