[Liisa Kulta] Latinalaisen Amerikan ohjelmaryhmämme järjestämässä opintopiirissä maanantaina 5.10.2015 teemana oli siemenoikeudet. Päädyimme siementeemaan, sillä koimme tärkeäksi oppia ymmärtämään paremmin tätä Suomessa yllättävän vähälle huomiolle jäänyttä aihetta. Kansainvälisesti kyse on hyvin polttavasta aiheesta, mutta meillä kehitysyhteistyön saralla paremmin tunnettuja aiheita ovat ruokaturva ja maatalouden biodiversiteetti. Näiden tärkeiden aiheiden kohdalla on kuitenkin palattava alkulähteille ja pysähdyttävä siemenen äärelle. Mistä siemenet tulevat? Kenellä on oikeus käyttää siemeniä? Entä kuka voi myydä siemeniä? Näiden kysymysten äärellä kävimme kiinnostavaa keskustelua noin 20 hengen voimin Cafe Moskovan tiloissa Helsingissä.
Etsiessäni asiantuntijavieraita törmäsin yllättävään haasteeseen: Suomesta ei tuntunut löytyvän kansainvälisten siemenoikeuksien asiantuntijaa. Teemaa voi kuitenkin lähestyä monesta näkökulmasta ja saimme koolle erinomaisen ja monialaisen asiantuntijaryhmän keskustelemaan aiheesta. Paikalla oli kaksi viljelijää, Heidi Hovi Herttoniemen ruokaosuuskunnasta ja Jukka Lassila Oma maa-osuuskunnasta, sekä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Elina Kiviharju ja EVIRA:n ylitarkastaja Tarja Hietaranta sertifionti- ja valvontajaostosta. Opintopiirissä oli paikalla myös Latinalaiseen Amerikkaan erikoistunut toimittaja Jaana Kanninen, joka on kirjoittanut ainoita suomeksi julkaistuja artikkeleita siemenoikeuksista. Myös muu osallistujajoukko oli aktiivista ja illan aikana käytiinkin vilkasta keskustelua teemasta.
Kuka omistaa siemenet?
Siemenellä on nyt meneillään ankarat ja muuttuvat ajat. Sen omistajuudesta kiistellään ja siitä käydään kovaa kauppaa. Vuosisatoja vanhat perinteet, joiden mukaan viljelijä kerää talteen satonsa parhaimmat palat ja kylvää ne seuraavana vuonna, ovat uhattuina. Siementen sertifiointi ja yhä kannattavammaksi liiketoiminnaksi kehittynyt siemenkauppa ovat radikaalisti muuttaneet viljelijän suhdetta kylvämiinsä siemeniin. Tämä on ongelma erityisesti kehittyvien maiden pienviljelijöille, joille omat korkealaatuiset siemenet ovat elintärkeä valttikortti ruuantuotannon markkinoilla. Pienituloinen viljelijä ei voi kilpailla määrällä massatuotannon kanssa, vaan hänen on keskityttävä laatuun. Tämän ovat taanneet satoja vuosia tilalla viljellyt lajikkeet ja niistä kerätyt parhaat siemenet seuraavaa vuotta varten. Myös pienimuotoinen siementen vaihto naapureiden kanssa on ollut tavallinen toimintamalli.
Niin kutsutut Monsanto-lait ovat kuitenkin muuttaneet tätä asetelmaa. Suuret monikansalliset yhtiöt kuten Monsanto hyötyvät lainsäädännöstä, jolla viljelijä pakotetaan ostamaan siemenet joka vuosi uudestaan. Siemenlainsäädännön myötä omasta sadosta valikoitujen siementen varastoimisesta ja kylvämisestä tulee laitonta toimintaa. Lainsäädännön tarpeellisuutta perustellaan muun muassa siementen sertifioinnilla, jonka avulla siementen tasalaatuisuus voidaan taata ja hillitä tauteja. Käytännössä kuitenkin laatu vaihtelee ja viljelijöiden on ollut hyvin hankalaa saada korvauksia satomenetyksistä.
Tähän problematiikkaan opintopiiriä johdatteli illan aluksi katsomamme Victoria Solanon kiistelty dokumentti 9.70. Siinä maan maatalousvirasto tuhosi kolumbialaiselta pienviljelijöiden ryhmältä valtavan määrän “laittomasti” varastoituja riisin siemeniä. Tieto Kolumbian siemenlain yksityiskohdista ja voimaantulosta eivät olleet saavuttaneet maanviljelijöitä, eivätkä he tienneet perinteisen toimintamallinsa äkillisestä käänteestä “laittomaksi toiminnaksi”. Myöhemmin Kolumbian maatalousvirasto myös kielsi tuhonneensa siemenet lainsäädännön takia, vaan siksi että siemenet eivät sen mukaan kelvannut ihmisravinnoksi. Objektiivista arviota tilanteesta on vaikea antaa.
Kuten EVIRA:n edustaja opintopiirissä kertoi, Suomessa siementen sertifioinnilla on pyritty suojelemaan viljelijää. Meillä omia siemeniä saa varastoida ja kylvää omaan käyttöön, mutta ei myydä. Myös tutkimuskäyttöön ja lajin kehittelyyn saa käyttää siemeniä. Pieniäkin määriä omia siemeniä voi rekisteröidä, minkä jälkeen myös niiden kaupallinen hyödyntäminen on sallittua. Viljelijäedustajat tosin huomauttivat raskaasta byrokratiasta, joka maatalouden harjoittamiseen liittyy jo valmiiksi. Siementen rekisteröinti lisäisi tätä entisestään ja harvalla on siihen resursseja.
Monsanto-lakien yhtenä suurena ongelma on ollut siemeniin liittyvän lainsäädännön laajentaminen useisiin ruokakasveihin. Tämä on nostanut suurta vastustusta, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Kolumbiassa liikehdintä on ollut hyvin voimakasta, mikä on johtanut siemenlainsäädännön jäädyttämiseen. Prosessi on edelleen kesken, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan jyrkimpiä kohtia on hieman muutettu. Esimerkiksi maatiaislajit on jätetty päätöslauselman ulkopuolelle ja maininta laittomista siemenistä on poistettu. Tosin monin paikoin maatiaislajit ovat jo hävinneet. Viljelijäjärjestöt ovat edelleen tyytymättömiä prosessiin, eikä selvyyttä lopputuloksesta ja sen vaikutuksista vielä ole tiedossa.
Edellä mainittujen ruokaturvan ja maatalouden biodiversiteetin kannalta entistä tiukemmat siemenlait edustavat huolestuttavaa kehityssuuntaa. Kun pienviljelijöiden mahdollisuuksia ammatinharjoittamiseen rajoitetaan kovilla toimilla, se näkyy ruuantuotannon määrässä ja saatavuudessa ennen muuta kehittyvissä maissa ja köyhillä maaseutualueilla. Siementen ostaminen joka vuosi on menoerä, johon harvalla on varaa. Siten monet joko eivät voi enää tuottaa ruokaa perheelleen ja lähialueille tai sitten rikkovat lakia. Pahimmillaan lainsäädännöllä luodaan uusi lainrikkojien ryhmä, joiden mahdollisuudet taistella oikeudessa Monsanton kaltaisia suuryrityksiä vastaan ovat käytännössä olemattomat. Kun siemenoikeudet keskittyvät muutamien suuryritysten käsiin, myös lajien kirjo ja monimuotoisuus on vaarassa.
Siemenet pankkiin ruokaturvan vai voiton tavoittelun toivossa?
Luonnonvarakeskuksen Elina Kiviharju huomautti, että biodiversiteettiä rajoittavat toimet ovat vaarallisia ja kantojen moninaisuutta tulisi varjella. Kiviharju muistutti, että siementen rekisteröinnillä on alun perin pyritty keräämään tietoa lajeista ja suojelemaan monimuotoisuutta. Ympäri maailmaa toimivien geenipankkien tavoitteena on ollut kerätä talteen mahdollisimman suuri määrä maapallolla esiintyviä lajikkeita. Kuitenkin käytännössä suuryritykset ovat onnistuneet hyödyntämään tätä kaupallisesti, josta johtuen pienviljelijät ovat hyvin kriittisiä siemenpankkeja kohtaan. Aihe on todella ajankohtainen, sillä opintopiirin kanssa samaan aikaan käynnissä olleessa tapaamisessa Roomassa käsiteltiin kansainvälistä kasvigeenivarasopimusta. The International Treaty on Plant Genetic Resource for Food and Agriculture (ITPGRFA) kokosi yhteen maatalousministeriöiden edustajia ympäri maailmaa.
Keskustelimme illan aikana myös glyfosaatista ja kasvien geenimuuntelusta. Glyfosaattia sisältävät tehokkaat kasvimyrkyt ovat olleet viime vuosina pinnalla. Vaikka glyfosaatin terveyshaitoista on keskusteltu jo vuosia, on sille ollut vaikeaa löytää korvaavaa tuotetta. EU-tasolla pohditaan mitä tehdä asian suhteen, eikä yhteisymmärrykseen ole vielä päästy. Vaikka glyfosaatin haitat saavat koko ajan vankempaa näyttöä, sille korvaavaa tuotetta on hankalaa löytää nopealla aikataululla. Suuryritysten vaikutus ulottuu kuitenkin kauas. Yritykset, jotka myyvät glyfosaattia sisältäviä torjunta-aineita, myyvät myös glyfosaatin kestäviä geenimuunneltuja siemeniä. Kiistanalaiset siemenlait vahvistavat suuryritysten valtaa ja luovat vaikeasti murrettavia rakenteita.
Pienviljelyn merkitys erityisesti paikallisen ruokaturvan takaajana tunnustetaan laajasti. Miksi silti pienviljelijöiden toimintaa uhataan laajentamalla siemenlakien vaikutuspiiriä koskemaan lähes kaikkia viljelykasveja, kuten on tapahtunut monin paikoin muun muassa Latinalaisessa Amerikassa? Monitahoinen, limittynyt ja varsin tuottoisa agribisnes Latinalaisessa Amerikassa on niin voimakasta ja laajamittaista, että eurooppalaisesta näkökulmasta on joskus vaikea ymmärtää sen syitä ja seurauksia. Perinteisten suurtilallisten keskeinen rooli, suuryritysten määrittelyvallan lisääntyminen ja kauppasopimusneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa kietoutuvat yhteen omalaatuisella tavalla. Asetelma luo paineita, joiden vaikutukset heijastuvat kauas.
Liisa Kulta
Opintopiirin koordinaattori
—
Jaana Kannisen artikkelit aiheesta YLEllä:
Kuka omistaa siemenet – suurteollisuus vai ihmiskunta?
Kolumbia muuttaa kiisteltyä siemenlakiaan
Victoria Solanon 42-minuuttinen dokumentti 9.70 englanniksi tekstitettynä
Kansainvälinen pienviljelijöiden liittoutuman La Via Campesinan kannanotto kasvigeenivaroja koskevan kansainvälinen sopimuksen kokoukseen