Siemenpuu Maailman sosiaalifoorumissa Tunisiassa 24-28.3.2015

Siemenpuu-säätiö ja systeeminen muutos

Eilinen ”paljasjalkaopas 4:n” julkistamistilaisuus (ks. www.barefootguide.org) ja tämänpäiväinen keskustelu systeemisiin vaihtoehtoihin liittyen (ks. www.systemicalternatives.org) saivat minut innostettua pohdiskelemaan sitä, millaista voisi olla systeeminen muutos Siemenpuu-säätiön omassa toiminnassa.

Siemenpuu-säätiö on vuosien varrella tukenut monenlaista merkittävää Etelän yhteisöjen toimintaa elinympäristönsä ja oikeuksiensa hyväksi. Olemme tuoneet esiin vaihtoehtoisia ääniä ja tekoja, joilla on ollut kantavuutta myös niiden itsensä ylitse. Mutta toisaalta me itse olemme tyytyneet olemaan varsin sovinnaisia hankerahoittajia. Se on ollut monella tapaa varma ja turvallinen valinta. Mutta tämä valinta innostaa myös ajatusleikkeihin siitä, millainen voisi olla se ihanteiden maailma, jonka pinnalla voisimme kellua ja hakea mahdollisia uusia suuntia: millaisissa systeemisissä muutoksissa meillä voisi olla rooli ja mikä meidän roolimme voisi olla? Olisimmeko valmiita omaa toimintaamme kehittäessä sellaiseen vaikeaan ja tuskalliseenkin prosessiin, jota systeeminen muutos kaikissa tapauksissa edellyttäisi? Entä olisivatko muut valmiita siihen, että Siemenpuu rohkeasti hakisi hyvinkin vaihtoehtoisia toiminnan muotoja?
 
Pablo Solon totesi tänään, että meidän kaikkien tulisi arvioida sitä, millä tavalla me olemme ajatuksiltamme ja teoiltamme kolonisoituja, jotta voisimme vapautua näistä itseämme rajoittavista rakenteista. Tässä työssä on keskeistä arvioida vallan rakenteita ja tapoja niiden muuttamiseksi. Voisimmeko siis itse syvemmin pyrkiä arvioimaan sitä, mitkä ovat Siemenpuu-säätiön valitsemien toiminnan mallien luomat vallan rakenteet ja missä määrin ne ovat rikottavissa ja järjestettävissä uudelleen?

Hanketukea myöntävänä tahona vallan vaaka on vahvasti kallistunut Siemenpuun suuntaan suhteessa tukeamme saaviin tahoihin. Tuen myönnön edellytyksenä on Siemenpuun hallituksen hyväksymä määrämuotoinen hakemus. Myönteisen tuen tapauksessa laaditaan määrämuotoinen hankesopimus ja tuen hyväksyttävää toimeenpanoa valvotaan määrämuotoisilla raporteilla. Tämä kaikki on toki kaikkein selkeintä ja häiriöttömintä sekä Siemenpuun että tuen saajien kannalta. Mutta valta ohjata ja valvoa pysyy tiukasti Siemenpuun omissa käsissä. Käytännössä hanke on sementoitu jo sillä hetkellä, kun joku taho on tehnyt hakemuksen tavalla, jota me emme koskaan pääse kovin hyvin ymmärtämään.

Onko Siemenpuulla olemassa edellytyksiä löytää tapoja, joilla se voisi olla vahvemmin osa osallistavaa ja solidaarista globaalia tulonjako-ohjelmaa ympäristöoikeudenmukaisuuden ja –demokraattisuuden näkökulmasta? Miten toimia itse mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tavalla, joka toteuttaa samalla myös hyväksyttävällä tasolla olevat rahoitustoiminnan läpinäkyvyyden kriteerit? Miten huomioida kussakin tapauksessa riittävässä määrin paikalliset, kulloinkin tarkasteltavan yhteisön yhteiskunnalliset ja kulttuuriset erityispiirteet, sekä toimia niiden ohjaamana?

Hanketuessa on ongelmana sisäänrakennettu ja ennalta määritelty toiminnan syy-seuraussuhde. Jos todellisuus ei vastaa tätä, sitä pahempaa todellisuudelle – hankkeen on pääosin kuitenkin syytä jatkaa elämäänsä. Toiminnan raportit ovat yleensä ajassa tapahtuvia salamavalon välähdyksiä, jotka pysäyttävät tilanteen ja antavat siitä sen hetkisen kuvan, mutta eivät yleensä kykene paljon valaisemaan sitä liikettä, joka on tapahtunut yksittäisten kuvien ottohetken välillä. Miten saisi tuotettua monipuolisen, mutta mahdollisimman selkeän kuvan  siitä matkasta, joka on kokonaisuudessaan taitettu? Mitä on matkan varrelta otettu mukaan, mitä jätetty turhana pois ja mitä kaikkea matkan varrella on opittu? Boa ventura de Sousa Santos korosti tänään, että meidän tulee uudelleen oppia oppimaan. Hankkeessa lähtökohtana on kovin usein oletus siitä, että meillä on tieto ja niillä on ongelmat, joita hankkeella ratkaistaan.


Aika ajoin on hyvä miettiä perinpohjaisesti sitä, miten Siemenpuussa voisimme parhaiten hyödyntää Etelän osaamista, tukea yhteistä oppimista sekä jakaa näitä opin hedelmiä? Mitkä tahot ja miten tulisi osallistaa rahallisen tuen (vai panoksen?) tarpeen ja kohteen identifiointiin? Onko määrämuotoiselle hakemukselle olemassa todellista vaihtoehtoa? Entä onko määrämuotoiselle raportoinnille olemassa vaihtoehtoja? Olisiko hankesuunnitelma pikemminkin tiekartta tavoitteita kohden? Kartassa määriteltäisiin esimerkiksi
- matkan välietapit
- etappien saavuttamiseen käytettävä aika
- mahdolliset matkan esteet ja riskit
- toimet esteiden välttämiseksi ja riskien kantamisen tavat.

Raportointi voisi olla lähtökohtaisesti kuvaus tästä matkasta sekä sen varrelta kertyneestä opista ja oppimisen prosessista. Tavoitteena olisi tämän taitetun matkan mahdollisimman suuri avoimuus ja näkyvyys sekä matkaan osallistuvien että siitä saatavasta opista mahdollisesti kiinnostuneiden tahojen parissa. Siemenpuun rooli olisi siis edelleenkin paitsi panostuksen anto, niin myös sen avulla saatujen kokemusten jako.

Mikäli Siemenpuu hakisi systeemistä muutosta tukevaa lähestymistä omassa toiminnassaan, voisi olla paikallaan lähteä ainakin aluksi liikkeelle vain osassa toimintaansa. Täydellisen eksymisen riski olisi muuten aivan liian suuri. Osana omaa muutostaan Siemenpuun tulisi myös olla valmis avautumaan sekä sisä- että ulkopuolelta tehtävään (uudelleen)arviointiin, jossa Etelän kumppaneilla olisi keskeinen rooli.

Kari Bottas, 27.3.2015

 

Elämäni ensimmäinen päivä Maailman sosiaalifoorumissa

Tänään se alkoi, Maailman sosiaalifoorumi, johon osallistuin nyt ensimmäistä kertaa! Pitkän ja ruuhkaisen turvatarkastusjonotuksen jälkeen olimme vihdoin päässeet sisään Tunisin yliopiston kampukselle, joka oli kuin pieni kaupunki kaupungin sisällä omine asuntoloineen, puistoineen ja urheilukenttineen. Ensimmäisen sessiopaikan etsimisen hälinässä ja myöhästymisen kevyessä turhautumisessa en voinut olla kuvittelematta, miltä tuntuisi istua oliivipuun alla opiskelemassa ja keskustelemassa.

Järjestäytyminen ja aloittaminen ensimmäisenä foorumin aamuna näyttäytyi varsin kaoottisena. Mietin, mitenköhän ensimmäiset sessiot onnistuvat, kun suuri osa aikaa näytti leikkaantuvan osallistujien haahuiluun ja huhuiluun oikean osoitteen perässä. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan sosiaalifoorumin vanhoja konkareita, jotka toimivat elävässä tilanteessa tottuneesti. Muistutin itselleni, että tiukka kellon ja ohjelman noudattaminen vie tilan spontaaneilta kohtaamisilta ja keskusteluilta sekä uusilta ideoilta.

Ne ovatkin tärkeä osa uuden sosiaalisen liikkeen muodostumisessa. Päivän aikana useaan otteeseen peräänkuulutettu systeeminen muutos ja ihmisten vallankumous eivät ole koreografioitavissa. Onnistuakseen ne vaativat myös ajattelua oman laatikkonsa ulkopuolelta, oman pienen kuplansa puhkaisua. Maailmassa on monenlaisia liikkeitä yksittäisten kysymysten ympärillä, mutta nykyisessä ekologisessa ja sosioekonomisessa kriisissä ne voidaan periaatteessa nähdä yhtenä suurena ”liikkeiden liikkeenä”. Yhteisen liikkeen rakentaminen vaatii kuitenkin demokraattisuutta ja osallistamista, sekä kulttuurisen monimuotoisuuden tunnustamista.

Aamulla pohdimme kymmenien ihmisten keskuudessa, miten voisimme luoda demokraattisen prosessin kautta yhteisen ja universaalin vision, jota kohti sitten lähdettäisiin ponnistamaan ruohonjuuritasolta paikallisista kulttuureista käsin. Liian usein pienet ja suuret vallankumoukset kaapataan vain vahvistamaan vanhaa valtarakennetta: Pahan ja huonon vastustaminen on helpompaa kuin vaihtoehtojen esittäminen ja rakentaminen, ja vastustusta voidaan tyynnyttää monin näkyvin ja piilevin keinoin.

Vaihtoehdot nykyiselle älyttömän kasvun ja kolonialismin logiikkaan perustuvalle globaalille järjestelmälle ovatkin Tunisissa keskusteluiden keskiössä, sillä vain niiden kautta voidaan saada pysyvämpää muutosta aikaan. Tulevina päivinä toivonkin, että voin muistuttaa itseäni yhä uudestaan omista kahlitsevista ajattelutavoistani ja siten avautua uudelle.  

Liisa Uimonen, 25.3.2015

 

Toisenlainen maailma on mahdollinen - kunhan ei vain sada liikaa

Maailman sosiaalifoorumit jaksavat yllättää tällaisen kolmannen foorumin konkarinkin. Yllätysten enteet olivat idullaan jo ennen tätä varsinaista avauspäivääkin: Kun minä kotoani läksin – ei taksi edes narahtanut. Hämeenlinnan kotiovelle tuli aamutuimaan taksi, joka ampaisi täysin ääneti kohti bussiasemaa – oli näet sähkömoottorilla toimiva. Tulipahan tuollainenkin peli nähtyä… ei sillä kyllä varmaan tätä maailmaa vielä paljon paremmaksi tehdä, joten kannatti siis jatkaa matkaa.

Kun saavuimme Tunisiin ja aloimme porukalla etsiä ensimmäisenä iltana ruokapaikkaa, niin tietenkin törmäsimme kadulla tunisialaiseen, joka halusi auttaa. Kuten tässä viime päivinä olemme huomanneet, sellaisia tunisialaisia tämä maa on tulvillaan. Mutta meidän tunisialaisemme osasikin puhua suomea – ja oli vielä Olli-Pekan hyvä ystävä tuolta aikamme alkuhämäristä lähtien! Helppoahan siinä oli sitten etsiä hyvä – ja taatusti edullinen ruokapaikka.

Ja kun oli määrä lähteä Sosiaalifoorumin avajaismarssille, niin tietysti juuri marssin alkaessa täällä Saharan laitamilla päälle tulee ukkosmyrsky. Sehän ei tietenkään pysäytä tuhansien ihmisten marssivaa vyöryä kohti Bardo-museota – mutta onnistui hidastamaan kohtalaisesti. Matkan varrella eri sateensuojissa nautimme paikallisesta kulttuurista: mm. bussikatoksessa kuulimme luennon värien symboliikasta islamilaisessa maailmassa, ja uhkaavasti sateen painosta notkuvan pressun alla saimme elävän annoksen tunisialaisten nuorten kuorolaulantaa.

Ja tänään päästiin varsinaiseen asiaan: Maailman sosiaalifoorumi vuosimallia 2015! Tämän aamun ensimmäinen yllätys oli edessä heti portilla: terroristin paskiaiset olivat saaneet aikaan muun muassa sen, että kaikkien kymmenien tuhansien foorumin osallistujien oli kuljettava yhden ja saman turvaportin läpi. Niinpä on oletettavaa, että lähipäivinä joka ainoa aamu tulee olemaan edessä pitkä odotus itse alueelle pääsemiseksi.

 

Foorumialueella puhutaan paljon ja painavasti, tavataan vanhoja ja uusia tuttuja, nähdään ja koetaan – haistetaan ja maistetaan. Kaikilla sosiaalifoorumeilla on vahvasti oma paikallinen leimansa. Täällä leimansa antaa luonnollisestikin vahva arabikulttuurinen painotus. Äänessä ja esissä ovat monin osin pettyneet ja turhautuneet, mutta hekin pääosin iloisesti ja äänekkäästi. Yksi ryhmä kaihoaa mennyttä valtarakennetta, toinen suree vallasta osattomaksi jäämistään, kolmas ryhmä on sitä mieltä, että kaikki valta turmelee ja neljäs rakentaa sellaista valtaa, jossa me kaikki olemme sen keskiössä. Mutta kaikki ovat luonnollisesti samaa mieltä siitä, että toisenlainen maailma on todellakin mahdollinen. Ja vaikka se maailma ei välttämättä ole kauheasti toisenlainen vielä lauantainakaan Maailman sosiaalifoorumin päättyessä, luulen, että aika moni jo maanantaina tekee sen paremman maailman hyväksi työtä yhä suuremmalla tarmolla – ja jakaa työnsä hedelmät yhä suuremman piirin kanssa.

Kari Bottas, 25.3.2015

 

Minne matka Tunisia, Sosiaalifoorumin isäntä?

Maailman sosiaalifoorumi avataan parin tunnin päästä marssilla Tunisin Bardo-museolle. Sille samaiselle museolle, jossa aseistautuneet miehet surmasivat 21 ihmistä viime viikolla. Terroristijärjestö Isis ilmoitti tehneensä iskun. Demokratia on ottanut Tunisiassa pitkän loikan vuoden 2011 Arabikevään jälkeen, mutta museoisku saa miettimään minne foorumin isäntämaa onkaan menossa.

Tunisialainen kansanliike syöksi pitkäaikaisen, autoritäärisen presidentin Ben Alin vallasta tammikuussa 2011. Viime vuonna maassa pidettiin maan itsenäisyyden ajan ensimmäiset vapaat vaalit. Maata luotsaa nyt historiallinen hallituskoalitio: maltilliset islamistit yhdessä maallisten demareiden kanssa. Tunisia tarjoaa rohkaisevan esimerkin muille alueen maille, joissa Arabikevään idut ovat tukahtumassa väkivaltaan.

Foorumimatkallani vastaantulijat ovat luetelleet maan haasteita. Tunisia elää ulkotunisialaisten rahalähetyksistä, oliiveista, sitrushedelmistä ja turismista. Alueen epävakaus karkottaa kuitenkin turisteja. Tekstiiliteollisuus on kaikonnut Aasiaan alempien palkkojen perässä ja marmoriteollisuus seisoo investoijien puutteessa. Teollisuus on saastuttanut rannikkoa ja kutistanut kalansaaliit. Vesivaroja käytetään yli niiden uusiutumiskyvyn. Libyan rajan tuntumassa sijaitsevat fosfaattikaivokset ovat pysähdyksissä rajan takaa tulevien hyökkääjien uhkaamina. Koulupudokkaiden joukko kasvaa aikoinaan koulutukseen panostaneessa maassa koulutuksen maksullisuuden seurauksena. Työttömyys ja köyhyys riivaa yhä suurempaa osaa kansasta.

Millaisia ratkaisun avaimia Tunisialla sitten voisi olla? Yhtäällä 3000 tunisialaisen ratkaisu on ollut lähteä sotimaan terroristijärjestö Isisin joukkoihin. Toisaalta Ben Ali vohki lähipiireineen miljardien eurojen edestä tukirahoja, jotka nyt lojuvat kansainvälisillä pankkitileillä. Olisi lottovoitto jos ne saataisiin satsaukseksi kotimaan hyvinvointiin. Ympäristöjärjestöt taas kehottavat hallitusta satsaamaan maataloussektoriin. Ehkä totuus tuli taksikuskin suusta: ”Terrorismi ei ole osa tunisialaista mielenlaatua. Nuoret täytyy kouluttaa ja heille pitää saada työtä”. Sisua niin kaikille tunisialaisille kuin maan päättäjillekin paremman tulevaisuuden tavoitteluun!

Kirsi Chavda, 24.3.2015