Puhetta yhteisöpohjaisesta metsiensuojelusta Durbanissa 31.8.-4.9.2015

Global Forest Coalition järjesti yhteisöpohjaisen metsiensuojelun konferenssin Durbanissa, Etelä-Afrikassa 31.8.-4.9.2015. Siemenpuu oli mukana tukemassa konferenssia. Säätiön edustajat kertovat tässä blogissa väläyksiä paikan päältä.

 

 

 

Eräänä iltana Durbanissa

Eräänä iltana Durbanissa, me istuimme saman pöydän ääreen. Jaoimme illallisen, kupit kiersivät pöydässä, kädestä toiseen. Aluksi olimme ujoja, muodollisia, odottavia. Me olimme tavanneet jo aiemmin, mutta vain vähän. Ja nyt me emme tienneet, tulisiko meidän olla muodollisia ja virallisia ja puolustaa jälleen kerran omaa asiaa jäämästä muiden tuomien asioiden alle.

Meitä oli Wally, Jani-Matti, Juho, Kaitsu, Indu, Ujayarj, Sukhram, Souparna, Gopal, Titta, Peter, Adam, Marcela, Diego, Pablo, Dilena, Simone, Pia, Ville-Veikko ja Kirsi. Me tulimme kaikkialta; Intiasta, Etelä-Afrikasta, Kolumbiasta, Suomesta, Paraguaysta, Boliviasta, Keniasta, Sri Lankalta, meidän mukanamme pöytään sekoittui kauniisti koristeltuja kirjaimia, suorakulmaisia konsonantteja, koristeellista kiehkuraa, jota useimmat meistä eivät olisi osanneet tulkita sanoiksi, myös kieltä jolla puhutaan niin elävästi vallankumouksesta ja unelmista ja kieliä joiden parissa pärjää vain pieni joukko maailmassa. Yhdessä me kaikki jaoimme Etelä-Afrikassa valmistetun intialaisen illallisen.

Oli niin, että luotimme toisiimme ja siinä pöydässä me halusimme puhua. Me siemenpuulaiset olimme kutsuneet nämä ihmiset koolle, ajatuksenamme puhua siitä, millä tavalla me voisimme käydä globaalia vuoropuhelua. Me halusimme puhua siitä, millä tavalla meidän tulisi keskustelua käydä, jotta se täyttäisi ajatuksemme siitä, mitä globaali vuoropuhelu tarkoittaa. Me ajattelimme, että se on sellainen puhelu, jonka voi aloittaa ja lopettaa, jonka voi keskeyttää ja aloittaa silloin kuin se parhaiten sopii.

Istuimme siinä pöydässä, kaukana kodeistamme, kotimme kaukana toisistaan. Me emme ajatelleet, että kun katsomme toisiamme, näemme toistemme koteihin, näemme toistemme koteihin silloin kun mielemme on tarpeeksi avoin ja olemme valmiit kohtaamaan toisemme ilman pelkoa jalansijan menettämisestä, pelkoa aseman hajoamisesta.

Ja miten erikoista on istua samaan aikaan kerrostalon rappusilla, suojaisassa puutarhassa, katsoa vuorelta alas laaksossa heräilevään kylään, kulkea metsässä, astua sisään suuren talon vieraanvaraiseen keittiöön, pulahtaa aamu-uinnille syksyn viilentämään järviveteen. Me kaikki olimme siinä, meidän kaikkien kaikki huoneet olivat näkyvissä, koska me halusimme nostaa luurin ja kuunnella toisiamme, olla läsnä toisillemme.

Ja Niin me puhuimme, ja se oli puhelu joka oli alkanut jo kauan sitten, puhelu, jota ei voi synnyttää, se on puhelu joka ei tarvittaessa edes perustu sanoille, sanamme kiemurat ja suorakulmaiset merkit eivät aina parhaiten meitä edes pysty reitillämme ohjaamaan. Mutta koska me tiesimme, että asiamme on yhteinen, me ymmärsimme toisiamme jo pään nyökkäyksestä, reunoiltaan rispaantuneista, haparoivista sanoista. Me ymmärsimme, että tarvitsemme toisiamme, toistemme kokemuksia, toistemme tarmoa ja taistelutahtoa.

Ja me ymmärsimme, että me olemme vastuussa siitä, että puhelu jatkuu, että muistamme toisemme, muistamme tämän hetken ja muistamme jättää toisillemme tilaa tulevissa hetkissä, ajatuksissamme ja taisteluissamme. Me ymmärsimme, että tarvitsemme toisiamme. Se on lähtökohta, sisältö ja perusta.

Pia Korhonen

Siemenpuun viestintäkoordinaattori

*********

 

Metsiä suojelevien yhteisöjen ongelmat ja unelmat

Global Forest Coalitionin kokoon kutsuma yhteisöpohjaisen metsiensuojelun konferenssi päättyi perjantaina 4.9. Noin sata kansalaisjärjestöjen edustajaa ja yhteisöaktiivia Aasiasta, Afrikasta, Amerikoista, Tyyneltämereltä ja Euroopasta vietti yhdessä viisi päivää kuunnellen yhteisöjen metsiensuojelusta tehtyjen kartoitusten tuloksia, jakaen kokemuksiaan, pohtien vaateitaan hallituksille ja yhteistyötään suunnitellen.

Kansalaisjärjestöt toteuttivat kartoitukset Panamassa, Chilessä, Paraguayssa, Ugandassa, Etiopiassa, Samoalla, Solomon saarilla, Venäjällä, Etelä-Afrikassa ja Iranissa. Niissä selvitettiin miten yhteisöt suojelevat metsiä, millaisia sisäisiä ja ulkoisia uhkia suojeluun liittyy ja millaisia ovat ratkaisun avaimet. Ympäristöt vaihtelivat trooppisista metsistä mangroveihin, ruohikkoalueisiin ja havumetsiin, yhteisöt alkuperäiskansoista pienviljelijöihin ja paimentolaisiin.

Moni lapsi maailmassa ei vieläkään pääse kouluun, mutta yhteisöjen metsiensuojelulle kansalliset opetussuunnitelmat ovat myrkkyä. Ne vieraannuttavat lapset ja nuoret yhteisöjen kulttuurista. Ne saavat nuorison valumaan kaupunkeihin opiskelemaan ammatteja, joita moni ei voi palata maalle harjoittamaan. Sisältäpäin uhkaavat myös harvainvalta, perinnetiedon haihtuminen, naisten syrjäyttäminen päätöksenteosta, heikko kapasiteetti oikeuksien vaatimiseksi, luonnonvarojen haavoittaminen ja kehno tietoisuus ympäristöasioista.

Kuvitellaan, että metsiä suojelevat yhteisöt saisivat ulkoiset uhat kampitettua. Silloin heillä olisi oikeuksiaan takaamassa vahva ja yksiselitteinen lainsäädäntö, jonka rehti ja reilu hallinto toimeenpanisi viipymättä. Maanhallintaoikeudet olisivat kiistattomat. Teollinen maatalous, kaivokset ja muut megaprojektit pysyisivät kaukana jos yhteisöt itse niin päättäisivät. Ulkopuolisilla ei olisi pääsyä yhteisön kalastus- ja metsästysmaille. Ilmastonmuutos olisi saatu kuriin ja julkiset palvelut pelaisivat. Agroekologisten tuotteiden myyntikanavat luistaisivat.

--

Viisi konferenssipäivää täyttyi aamusta myöhään iltaan antautuneella, monenkielisellä puheensorinalla. Hyvin erilaisista maailman kolkista saapuneet yhteisöjen edustajat puntaroivat toistensa mieltä kutkuttavia tarinoita ja ymmärsivät parhaansa mukaan. Järjestöjen edustajat tuottivat muistiinpanoja julkilausumaa varten, etsivät elementtejä työsuunnitelmiinsa ja ampuivat ilman sakeaksi kehitys- ja ympäristöslangia. Leijumaan jäi myös ymmärtämättömiä sanoja kun tulkki oli teillä tietymättömillä. Yhteisöjen edustajat seisoivat koristeina juhlapuvussaan kansalaisjärjestöjen edustajien kertoessa kartoitusten tuloksista heidän yhteisöissään.

Konferenssin julkilausuma esitetään huomenna Etelä-Afrikan isännöimän Maailman metsäkongressin edustajille. He ovat kohteliaita ja kehunevat dialogia kansalaisyhteiskunnan kanssa tärkeäksi. Seuraavassa kongressisessiossa he taputtanevat metsätalouden tehostumiselle geenimuunneltujen puuviljelmien ansiosta. Siksi oikeasti on tärkeintä, että Gustavo, Adrian, Francisco, Peter, Indu ja muut yhteisöaktiivit palaavat konferenssimatkalta kotiin voimaantuneempina kuin sieltä lähdettyään. Voima kasvoi yhdistävien kokemusten jakamisesta.

Kirsi Chavda

Siemenpuun ohjelmakoordinaattori

 

 

 

 

 

 

Neljäs konferenssipäivä (3.9.): Thoughts about people, land & identity

"While the forest is not ours, we're still fighting for it."

Peter Kitelo comes from Kenya, and he's saying out loud what many must be thinking. Kitelo represents the ogiek community of Mt. Elgon forest. The people do not own the land where they have been living for generations. But the land is all they have, which makes them conserve it.

Indigenous communities can easily be evicted from their lands if the national or foreign interest toward the mineral resources, wood or agricultural potential of their terrain grows strong enough. People are advised to start buying their food instead of growing it, to move to an artificially created community far away from home, or they are not consulted at all. The fight for securing land ownership and defending human and communal rights of communities that might lack the capacity to defend themselves is ongoing, as long as displacements, land-grabbing and false compensations continue to occur all over the world.

Where does one's identity originate?

During this week in the Community Conservation Conference organized by the Global Forest Coalition I have heard several stories from and of people whose rights as human beings are disrespected and even violated. The stories have made me think about the human identity, its individual as well as communal side, and what it constructs of and grows from.

For me, as a landless dweller of a small city in the more or less democratic North, as someone who moves so often that there is no time for growing roots to the actual place where I live, having a land with history, meaning and ancestry feels both distant and extraordinary, yet something essential. Where do I belong? To what extent is my identity connected with my hometown, my home country or the physical origins of my family? More than I can imagine, I guess.

But where are we heading to, as people? Social, cultural, personal or communal detachment from the earth is a threat to the overall sustainability of the human way of life. Also us urbanites need to realize how dependent we are on the earth, its healthy soils, waters, forests and wetlands.

"Mapuche means people of the earth. 'Mapu' means earth and 'che' means people. So what are the people without earth? Or what is earth without its people?"

Member of the Mapuche community of Tralcao in Southern Chile, Francisco Manquecheo asked me, how are the indigenous Mapuche people supposed to live, if all their land, all their territory, is taken away from them. Mapuche people's lives are directly dependent on the land and its resources, but they have already lost a large portion of their ancestral lands to forest industry. This has had a huge effect on their communal identity.

Preserving the communal identity

What about those whose homes are disappearing without the help of multinational companies or unequal state legislation? Those whose land is washing away with the sea? One of many powerful experiences during the week has been meeting people from Samoa and Solomon Islands, possibly the two countries most threatened by climate change. Sea levels are rising, eventually swallowing up these small islands in the Pacific Ocean.

Sapa Saifaleupolu, a researcher from Samoa, wonders what will happen to the culture and identity of the indigenous people of Samoa, if they lose their lands and are forced to relocate elsewhere. How will their cultural heritage and traditions live on when there are no more sacred places or traditional livelihoods? Many continental indigenous communities have already lost these 'fundamental and non-negotiable rights', as Fiu Elisara from Samoa puts it. This has led to social marginalization, deepening poverty and degradation of culture.

The conference has empowered, I dare to say, everyone who has participated in the long and intensive common discussions. People's voices have been heard, and next they can be multiplied. A global community can only be created with solidarity and respect. Ugandan resource person of the Global Forest Coalition, David Kureeba, summarizes the reason for all of us gathering here, thousands of kilometers away from our homes, communities and forests:

"Power belongs to the people. Power belongs to the communities." This we can all agree on, right? I wish this global dialogue could help us all to (re-)connect with the earth.

Titta Lassila

Vice chairperson of Siemenpuu Foundation

 

*********

Kolmas konferenssipäivä (2.9.): How to defend indigenous conservation

On Wednesday 2nd of September the Fostering Community Conservation Conference, organised by Global forest Coalition in Durban started by summarising the results on previous evening's discussions on possible solutions in respect to the threats the communities are facing.

As forest governance has been often built on colonial legacy of timber extraction, related plantation policy and laws on other extractive activities the governments and commercial actors form threats to community conserved areas by not recognising the rights of the communities or by violating such rights where they are recognised.

Customary laws need to be recognised

The Asia working group reported that we need to get the governments to recognise and respect the customary laws of indigenous peoples and local communities and be to be made legally accountable compliant to their international obligations and commitments.

We need to establish international civil society movement which monitors that the legal obligations and commitments of the UN Human Rights Conventions, Convention on Biological Diversity and other UN agreements, declarations and resolutions are fulfilled compliant to the legal interpretations which the authorised UN organs have made on these obligations and commitments in respect to the traditional. To secure justice and legal remedies against violations, also education on legal tools and methods on defending the recognised indigenous and traditional rights is needed for building campaigns, movements and community protocols on these rights.

Pro-active implementation of the indigenous and local community conserved areas needs to be taken by the communities themselves compliant to how these areas are maintained by their traditional rights of customary sustainable use of biodiversity since the bureaucracy does not have competence to implement or to even know what are the traditional and customary rights of the communities that have been recognised.

Where the states avoid the implementation of communities' rights on customary sustainable use and conservation of biodiversity the international movement needs to be ready to do international advocacy and campaign efforts to support communities' pro-active measures and non-violent civil disobedience to get their legal and justified rights implemented to conserve land, water, forest, air, their biodiversity and other commons.

Africa group recommended local practices to become defended by community governance and recognition of oral traditional knowledge. There is a need for dialogues between communities also to produce proper communication to change the mainstream misconceptions on communities destroying forests and to repeal the laws based on such misconceptions which neglect the rights of communities. Russia group highlighted the need for community-based economy and activity for biodiverse forests to be built also through exchange of knowledge on land and tenure rights.

Similarly the Latin American group had discussed how people need to get organised to defend their environment against its capture under the commercial control and against becoming displaced from their livelihoods by extractive industries, mining, dams, agribusiness, plantations and climate policies. There is a need for education on how community practices sustain biodiversity.

After these continental summaries a case study on Community Conservation Resilience Initiative was presented by friends from Paraguay where 80 % of the land is owned by 2 % of the people and nearly one sixth of the population lives within informal economy.

Millions of hectares of forests have been cleared for soy bean, other agribusiness and for charcoal which is burned also to keep the soybean dry. Such agribusiness leads not only to illegal forest destruction, infections and use of herbisides but also to increasing violence and impunity as the agribusiness is maintained and guarded by private armed groups.

Collective action needed to stop land captures

Via Campesina presented how it works to defend communities' means and ways of life and their sovereignity on access to food and agricultural land. People's collective action by peasant movement and other communities needs to restrict the land capture for exports by large corporations and local and global alliances and exchange of experiences are needed for this.

Another case study from Iran on Community Conservation Resilience Initiative was presented by Taghi Farvar, an Iranian indigenous nomadic confederations' representative who had a diploma from one of the world's top universities but who did not see academic understanding on land use as appropriate.

He presented how the academic interpretations of carrying capacity are illiteral on addressing the land use of nomadic migration and its carrying capacity. While the government has tried to stop nomads from migrating by guns, by money and by all means it has not managed because the renewal of biodiversity that the earth itself grows on those areas is something from which the nomadism has been adapted to live. He presented how nomads are the best conservers sustaining land and biodiversity renewal which needs the mobile tenure of nomadic migration where different phases of vegetation regrowth are used just at the time, at the place and to the extent that is sustainable while nomads are continuously moving from one area to the next.

Case study from Samoa was presented on how mangroves are threatened by business, residential settlements and contamination by lead and other toxic heavy metals. While mangroves are important for biodiversity and resilience and as a bio-shield against storms, waves and extreme weathers, now however 50 % of mangroves have been already destroyed resulting to beach erosion, loss of fish and other biodiversity and threat to food security.

After that we heard a presentation on the Community Conservation Resilience Initiative Methodology to build on indigenous peoples' perspectives of their biocultural systems, community identity and traditional knowledge. Discussion was started on how communities would need to understand the used concepts and methodologies.

In the afternoon I participated in the Asia working group, which discussed that to change the colonially inherited regimes of forests set under government control, indigenous community conservation needs legal, economic, social and cultural incentives based on the specific characteristics of the indigenous and traditional rights.

On indigenous and traditional rights the authority to define their indigenous or traditional content comes from the indigenous or traditional community and cannot come from the modern expertise.

Ville-Veikko Hirvelä

Board member of the Siemenpuu Foundation

*********

Toinen konferenssipäivä (1.9.): Pyhät paikat huomion kohteena

Clobal Forest Coalitionin järjestämässä konferenssissa teemalla ”Fostering Community Conservation” pidettiin 1.9. useita esityksiä eri maista sekä ratkaisuorientoituneesti kokoava työryhmäsessio. Päivien teemana on perinteiset yhteisölliset suojelualueet eli ICCA (Indigenous Community Conserved Areas) – erotuksena valtakulttuurin ihminen-luonto -vastakkainasettelusta ja suojelualueista, joista paikallisyhteisöt poistetaan. Poimin tähän lähinnä tuohon työryhmäsessioon liittyviä mielenliikuntoja..

Tapahtuman työryhmät jakautuivat alueittain: Eteläinen Aasia, pohjoinen Aasia/ Venäjä, Afrikka ja Latinalainen Amerikka. Pyrimme jakautumaan Siemenpuun osallistujien suhteen näistä kuhunkin, jolloin valitsin Venäjän. Mutta kohtalo päättikin toisin. Tulkkauksen puutteessa siirryin toiseksi suomalaiseksi Afrikka-ryhmään, mikä osoittautuikin monella tavalla antoisaksi.

Osallistujia oli noin 25 useista maista, ainakin Etelä-Afrikasta, Mosambikista, Tansaniasta, Keniasta, Ugandasta, Kongosta, Burundista, Etiopiasta ja Ghanasta. Ja tässä ryhmätyössä aiheena oli erityisesti vaikutusmahdollisuuksien kehittäminen eri tasoilla. Oli puhe hallintoon ja poliitikkoihin vaikuttamisesta eri tavoin, perinteisten hallintomallien elvyttämisestä ja kyläkokousten merkittävyydestä, myönteisten myyttien, tarinoiden ja kertomusten keräämisestä ja niiden merkityksestä myös, jotta alueelle muuttavat uudisasukkaatkin ymmärtäisivät perinteisten suojelualueiden merkityksiä jne. Erityisen kiinnostaviksi ilmenivät selvitystyön kokemukset Etiopiassa, johon tässä haluan nyt erityisesti keskittyä.

Etiopialaiset kertoivat vuodesta 2004 toteuttaneensa menestyksellistä yhteisöllisöllisten suojelualueiden metsitystä, joka on saanut ”kuivien alueiden vedet, maidon ja hunajan” uudesti virtaamaan. ”Metsänistutuksiin liittyy mehiläishoidon yhdistäminen, koska maito ja hunaja ovat terveen metsän merkki”, kertoi Etiopian kyläläisiä edustava Aman Mame Harka.

”Etiopiassa hallitus palkitsee suuria satoja tuottavia, mutta ei niitä, jotka ylläpitävät monimuotoisuutta. Kuitenkin hyvät sadot tulevat siitä, että huolehdimme metsistä ja maaperästä. Hallitus näkee ympäristön alisteisena kehitykselle – vaikka kehitys pitäisi nähdä alisteisena ympäristölle”, jatkoi selvitystyön vetämiseen kuuluva Tesfaye Tola.

Vuodesta 1974 diktatorisen hallinnon aikana lukuisia yhteisöllisiä pyhiä luontoalueita ja -paikkoja on tuhottu maanomistusjärjestelyjen myötä ja vieläkin sellaiset alueet lasketaan ”työttömien nuorten ja pienyrittäjien tyyssijoiksi”. Etiopialaiset tekivät selvitystyönsä 73:sta yhteisöllisestä suojelualueesta eli perinteisistä ”pyhistä luontopaikoista”, jotka olivat mäkiä, kumpuja, vuoria tai tärkeitä vesilähteitä ja joita peittää alkuperäinen metsäkasvusto, kooltaan 0,14 – 146 ha. 95% paikallisista piti niitä metsien suojelun ja biokulttuurisen diversiteetin säilyttämisen kannalta tärkeinä.

Ollessani muussa yhteydessä tekemisissä intialaisten perinneparantajien yhteistyötä edistävässä toiminnassa omaehtoisen terveydenhoidon ja toimeentulomahdollisuuksien edistämiseksi esiin oli myös noussut yhteisöllisten ”pyhien lehtojen” mahdollinen merkitys paikallisyhteisöjen osallistumisen vahvistamiseksi. Mikäli yhteydenpidossa pitäydyttäisiin vain parantajien omilla mailla, se ei edistäisi paikallisyhteisöjen osallistumista vaan pikemminkin edistäisi parantajien toiminnan erkaantumista yhteisöistä ammatillisen yksityisyrittämisen suuntaan. Niinpä toiminnan kytkeminen ”pyhien lehtojen” elvyttämiseen liittäisi sen suoraan yhteismaihin ja vahvistaisi samalla myös paikallista yhteisöllisyyttä.

Pyhien paikkojen merkitys

Pyhät lehdot ja yhteisölliset suojelualueet säilyttävät siis sekä elinympäristön monimuotoisuutta että voivat toimia yhteisöllistä kulttuuria ja perinnetietämystä vahvistavina paikkoina – mahdollistaen myös niihin soveltuvien toimeentulomuotojen edistämistä. Toimeentuloa on montaa lajia. On toimeentulemista itsen kanssa, kehon ja mielenterveyden kanssa, toisten kanssa, omavaraisuutta, vaihdantaa – ja vasta viime kädessä kaupankäyntiä.

Myös etiopialaiset puhuivat näiden pyhien paikkojen moninaisista merkityksistä. Selvitystyönsä myötä he saivat näistä merkityksistä seuraavan erittelyn:

PYHÄT LUONTOPAIKAT ovat yhteisöllisestä näkökulmasta:

  • rakkauden paikkoja
  • rauhan paikkoja
  • kulttuuripaikkoja
  • villieläinten paikkoja
  • veden lähteitä
  • paikkoja, joihin ihmiset kerääntyvät auttaakseen toisiaan ja hädänalaisia
  • palvontapaikkoja pyhille menoille
  • kuivuuden aikana paikkoja, joihin keräännymme rukoilemaan Jumalalta sadetta
  • paikkoja, joissa naapurusten tai uskontojen välisiä konflikteja voidaan ratkoa
  • paikkoja, joihin eri uskontojen tai uskomusten edustajat voivat kokoontua yhteen rukoilemaan rauhaa

 

Selvitystyön tekijänä oli MELCA (Movement of Ecological Learning and Community Action). Amharic- ja Oromo-kielillä ”melca” merkitsee joenylityspaikkaa symbolisoiden ymmärryksen ja arvostuksen rakentamista paikallisten ihmisten ja kulttuurin perinteiseen ekologiseen tietämykseen. Järjestön 60 jäsenen piirissä on metsänhoitajia, lakimiehiä, ekologisteja, sosiologeja, ympäristöaktiiveja – sekä nuorisoryhmä, paikallisyhteisöjä ja naisyhdistyksiä. Kyse on siis myös ”länsimaisesti” oppineiden piiristä paikallisten lisäksi. Niinpä ei ehkä ollut yllättävää, että he nostivat esiin myös yhteistyön edistämisen hallinnon kanssa sekä toimeentulomahdollisuuksien edistämisen myös rahataloudellisesti.

He ovat aloittaneet yhteistyön aluehallintotasolla ja heillä on neljännesvuosittain avoimet tapaamiset hallinnon ja kyläläisten kanssa – ja yhteisön vaatimukset pyhien paikkojen aitaamiseksi ovat voimistuneet. Yksi kyläläisten itsensä aitaama suojelualue – johon ilmeisesti alussa mainitsemani metsän, veden, maidon ja hunajan elpyminen liittyy – olikin saanut aluehallinnon tunnustuspalkinnon – ja ilmeisesti avannut dialogiset yhteydet hallintoon.

Nyt he kysyvät mikä on näiden alkuperäisyhteisöjen suojelualueiden tarkoitus. Ja vastaavat sen olevan ”yhteisöjen elämänlaadun parantaminen”- ja että tällöin niiden tulisi edistää toimeentuloa myös soveltuvia tuotteita tuottamalla, myös matkailuakin ajatellen?!

Samankaltaisia pohdintoja meillä on ollut myös Intiassa, mutta lähinnä lääkekasvien keruuseen ja lähialueilla tehtävään viljelyyn liittyen – sekä metsäpuutarhanhoitoon liittyvän ”talkoomatkailun” kehittämiseksi tms. Mutta mikäli paikat elpyvät ja vahvistuvat kasvustoltaan, niin toki ne vahvistavat mahdollisuuksia myös tuottaa jotakin?

Heitin etiopialaisille epäilevän kysymykseni siitä, että jos näihin yhteisöllisiin paikkoihin liitetään rahataloudellisen toimeentulon kasvattamista, niin kuinka huolehditaan siitä, että koko yhteisö myös on hyödynsaajana. Tähän he vastasivat joltain yhteisölliseltä suojelualueelta, vesiputouspaikalta, toteutuneella esimerkillä: Tulot jaetaan neljään: ¼ yhteisön kehittämiseen, ¼ paikan vapaaehtoistyöntekijöille, ¼ alueen maanomistajille ja ¼ resurssien(?) vahvistamiseen. Tämän sanottiin vähentäneen konflikteja yhteisössä. - Joskin yhteistä mieltä oltiin kyllä siitä, että raha voi olla myös eriarvoistamisen lähde ja turmiollistakin yhteisöllisyydelle.

Joka tapauksessa Etiopian kuulumiset olivat virkistäviä.

Kauniita sanoja vielä selvitystyön tuloksista nuoremmalta polvelta:

Herätyshuuto!

”Selvitystyön jälkeen, sen osoitettua kuinka paljoin pyhiä luontopaikkoja on hävitetty alueella, yhteisö on ollut tuskastunut sen näkemisestä, mitä ovat menettäneet. Ja nyt meidän on pidettävä huolta ja varmistettava jäljellä olevien pyhien paikkojen säilyminen. Selvitys muistuttaa meitä 12 sukupolven perinnöstä - ja nyt alamme palauttaa niitä suojelutoimia, joita he olivat toteuttaneet. Selvitystyö oli herätyshuuto ja jokainen meistä näki mitä olemme menettäneet.”

- - -

Konferenssin aikana keskustellaan paikallis- ja alkuperäiskansayhteisöjen kestävistä metsiensuojelu- ja säilyttämiskäytännöistä ja kuullaan heidän omista aloitteistaan metsien suojelemiseksi.

Yhteisöjen omista aloitteista lähtevä suojelutyö vaikuttaa merkittävästi biodiversiteetin säilymiseen ja ilmastonmuutoksen vaikutusten lievenemiseen. Näitä eläviä perintöjä tai aloitteita kuitenkin uhkaavat monet sisäiset ja ulkoiset uhkatekijät. Konferenssin tavoitteena on edistää globaalia vuoropuhelua metsien vaikutuspiirissä elävien ja toimivien tahojen välillä yhteisöaloitteiden vahvistamiseksi ja kuuluville saattamiseksi.

Kai Vaara

Kirjoittaja on mukana Siemenpuun Globaali dialogi -ohjelman työryhmässä

*********

Ensimmäinen konferenssipäivä (31.8.): yhteisön luomista

Ensimmäisen päivän esitykset käsittelivät aluksi yhteisöpohjaista metsiensuojelua yleisellä tasolla, sen lisäksi kuultiin kahdesta esimerkkitapauksesta Etiopasta ja Etelä-Afrikasta. Päivän alussa Simone Lovera Global Forest Coalitionista (GFC) esitteli Community Conservation Resilience Initiativen (CCRI, vapaasti käännettynä Aloite sinnikkääseen yhteisöpohjaiseen suojeluun). Blogini perustuu Loveran alustukseen.

Kulttuurinen monimuotoisuus on kaikkein suurinta alueilla, joissa myös biodiversiteetti on kukkeimmillaan. Näiden kahden eri monimuotoisuuden välillä on riippuvuussuhde: kulttuuridiversiteetti suojelee biodiversiteettiä, ja biodiversiteetti ylläpitää kulttuuridiversiteettiä. Yhteisöt ovat elinympäristönsä parhaita tuntijoita ja ovat oppineet elämään siellä kestävällä tavalla – ulottuipa niiden historia nykyisessä ympäristössään kolmen sukupolven tai useiden vuosisatojen taakse.

Valtiot eivät kuitenkaan usein tunnusta yhteisöjen oikeutta omiin maihinsa eivätkä yhteisöjen harjoittaman suojelun merkitystä. Ihmisiä häädetään metsistään. Tämän vuoksi yhteisöjen kamppailua oikeuksiensa puolesta pitää tukea. Tuen ei tarvitse aina olla taloudellista – itse asiassa vähemmän rahaa käyttävä tuki on vähemmän riippuvainen rahaa tuottavasta taloudesta, joka usein polkee yhteisöjen oikeuksia.

Yhteisöpohjaista metsiensuojelua voi tukea kannustamalla yhteisöjä ja vaatimalla hallituksia tunnustamaan yhteisöjen harjoittaman suojelun. Global Forest Coalition työskentelee yhteisösuojelun puolesta kansainvälisillä foorumeilla kuten YK:ssa. YK:n Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen alaisiin Aichin tavoitteisiin kuuluu vuoteen 2020 mennessä vähintään puolittaa metsäkato ja pysäyttää se siellä missä mahdollista. Yhteisöpohjainen metsiensuojelu edistää tämän tavoitteen saavuttamista. Tällä hetkellä GFC:n sinnikkään yhteisöpohjaisen metsiensuojelun aloitteen puitteissa analysoidaan suojelutarpeita ja -toimia 30 yhteisössä 10 eri maasta.

Ihminen on yhteisöllinen laji. Jotkut tämän konferenssin osanottajat elävät yhä perinteisessä yhteisössä. Muille perinteisen yhteisön tilalle on tullut uudenlaisia yhteisöjä, kuten sosiaalisen median yhteisöt. Meneillään on suuri rakennemuutos. Ympäri maailmaa kasvaa ensimmäinen sukupolvi, jolla on muodollinen koulutus. Lapset näkevät maailmaa televisiosta, käyttävät kännyköitä ja internetiä. Usealle avautuu mahdollisuus yliopistokoulutukseen. Mutta moni kaupunkiin mennyt myös jää kaupunkiin, ja liittyy urbaaniin eliittiin, joka kuluttaa maaseudun luonnonvarat. On keksittävä keinot, miten maalta muuttaneet kouluttautuneet ihmiset voivat puhua takaisin yhteisölleen.

Tämän konferenssin osanottajat tulevat monenlaisista taustoista eri puolilta maailmaa. Kun erilaisista taustoista tulevat työskentelevät yhdessä, yrittävät olla yhteisöä, tarvitaan kunnioitusta. Kaikilla on kuitenkin yhteinen päämäärä: auttaa yhteisöjä suojelemaan metsiään ja näin pysäyttämään maapallon metsien hupeneminen.

Jani-Matti Tirkkonen

Kirjoittaja on Siemenpuun hallituksen jäsen ja Luonto-Liiton metsäryhmäläinen

Ohjelma

Globaali dialogi hyvän elämän (buen vivir) puolesta

Kumppani(t)

Global Forest Coalition (GFC)