Kestämättömiä poliittisia päätöksiä Suomessa ja maailmalla

Vandana Shiva on kuvannut maailmantaloutta Titaniciksi. Pintapuolisesti komea, korskea ja uppoamattomaksi väitetty. Luksusputiikkeja, kynttiläillallisia ja promenaadeihin sopivia kävelykansia. Mutta vain harvoille ja valituille. Kuten tiedämme, Titanic upposi, mutta kuolema ei kohdannut kaikkia tasapuolisesti. Vastoin yleistä uskomusta naisia ja lapsia ei pelasteta ensiksi laivoista. Titanicissa oli aivan liikaa lukittuja ovia, portaita ja suljettuja portteja varmistamassa, että alemmat luokat eivät ehdi muutenkin riittämättömiin pelastusveneisiin. Näin on myös maailmantalouden laita. Se on rakennettu niin etteivät kaikki voi pelastua. Jotkut täytyy uhrata.

Toistuvasti päivitellään ”miksi ne siellä kaukana eivät saa asioitaan kuntoon vaikka apua lapataan?” Niin paljon yleistiedoksi vakiintunutta huokailua kehitysavun ”jättisummista”, niin vähän muistuttelua siitä seikasta, että laiton pääomapako on suurempaa kuin mitkään avustusmäärät. Hellitty käsitys Suomesta auttajana yksinkertaisesti vaatii erityisen painoarvon antamista tehdylle hyvälle; vaatii sivuuttamaan toimet, jotka eivät tue tätä käsitystä.

Tasa-arvosta on haluttu brändätä Suomelle vientituotetta (pdf). Toisaalla brändimiehet tekevät kaikkensa vahvistaakseen eriarvoisuutta, oli kyse sitten Välimeren siirtolaisten kohtelusta tai Kreikan ajamisesta entistä suurempaan humanitaariseen katastrofiin (pdf). Julmaa ja välinpitämätöntä asennetta kaupitellaan ”rationaalisena”, ”suoraselkäisenä” tai ”tarkkana taloudenpitona”. Pelottavan yleinen käsitys kuuluu, että oma vika, kärsikööt.

Tasa-arvolla ylpeileväksi maaksi Suomessa arvostetaan tasa-arvoa edistäviä tekoja harvinaisen vähän. Keväällä keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusohjelma lupasi, että kaikkia sattuu ja jokaisen pitää osallistua talkoisiin. Tämän on tietenkin yksi jos toinen asiantuntija paljastanut kaikkea muuta kuin totuudelliseksi. Leikkaukset kohdistuvat vahvasti pienituloisiin, eläkeläisiin... ja kehitysyhteistyöhön, jonka rahoitus on tarkoitus miltei puolittaa.

Hallitusohjelma on herättänyt vastustusta. Kehitysyhteistyöjärjestöt vetosivat heikoimmilta leikkaamista vastaan. Toisaalla monta kymmentä professoria ja erikoistutkijaa taas toi vaatimuksessaan (pdf) esiin, että hallitusohjelman vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon ovat kestämättömät. Professoreiden kannanotto oli tärkeä ja tervetullut. Kaikesta huolimatta myös siinä pidettiin yllä kuvaa Suomen erityisasemasta ja maalailtiin ruusuista kuvaa kehityksestä, joka oli mennyt hyvään suuntaan kunnes kevät 2015 ja ba-dam.

”Juha Sipilän hallituksen ohjelma uhkaa pysäyttää kehityksen kohti tasa­-arvoista Suomea, jossa miehet ja naiset jakavat vallan, velvollisuudet ja hyvinvoinnin tulokset.”

Lauseen jälkeen vaatimuksessa toki siirrytään suomimaan hallitusohjelman ongelmallista tapaa kuvata sukupuolten tasa-arvoa saavutettuna tilana. Ehkä vetoaminen loistavaan kehityskaareen oli retorinen kikka, suostuttelua Sipilän pään kääntämiseksi? Siitäkin huolimatta: kehitystarina on vaarallinen. Tarinoidessa onnistuneisuudesta siivotaan piiloon tarinaan sopimattomat osat. Näin päädytään myös uskottelemaan asioiden olevan paljon paremmalla tolalla kuin ne ovatkaan.

Hyvinvointivaltion alasajo jatkuu

Suomessa jatketaan vakain askelin 90-luvun lamasta aloitettua hyvinvointivaltion alasajoa, joka on välttämättä myös sukupuolten tasa-arvon kannalta katastrofi. Enää ei ehkäistä köyhyyttä tai tavoitella yhteiskunnallista tasa-arvoa, vaan ollaan huolissaan ”sosiaaliturvariippuvuudesta”.  Tällä hetkellä Suomi on tuloerojen kasvussa kärkimaita, eikä kuulu enää pienten tuloerojen maiden joukkoon. Sipilän hallitus ei ole kehitystä pysäyttämässä.

Toistamalla kertomusta kotimaisesta tasa-arvon onnelasta tulee kyvyttömäksi huomaamaan, kuinka myös meillä tehdään samoja poliittisia päätöksiä, jotka maailmalla keräävät valtaa ja vaurautta yksille ja kurjuutta muille. Lisäksi Suomen rajaaminen omaksi seesteiseksi poukamakseen vaikeuttaa solidaarisuuden muodostumista. Jään miettimään, olisiko professoreiden vaatimukseen hallitusohjelman sukupuolivaikutusten arvioinnista voinut sisällyttää lauseen yhteydestä laajempaan eurooppalaiseen kontekstiin? Tai jopa ottaa kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset mukaan?

Taipumus ohittaa ylirajaiset yhteydet on Suomessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Johanna Kantola on pohtinut (pdf), missä määrin Suomessa ollaan oltu siinä illuusiossa, että viime vuosien Etelä-Euroopan maiden tasa-arvo- ja ihmisoikeuskriisit ovat vain niiden omaa epäonnistumista, jolta “me” olemme turvassa, kunhan teemme asiat “oikein”. Eikä tämä talouskriisi ole suinkaan ensimmäinen, jota ”ratkaistaan” heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella ja annetaan kriisien arkkitehtien pitää yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikutusvaltansa. Suvi Keskinen ja Salla Tuori kirjoittavat:

”Vaikka nykyisellä talouskriisillä ja talouskuripolitiikalla on vakavia seurauksia myös globaalissa pohjoisessa, erityisesti Välimeren alueella, ovat vaikutukset globaalissa etelässä laaja-alaisempia ja osa pitkävaikutteista yhteiskunnallista järjestystä. Uusliberalismi, riistävä kapitalismi ja niihin liittyvä talouskuri ovat muokanneet globaalin etelän maiden yhteiskunnallista kehitystä huomattavasti pidemmän ajan.” (Sukupuolentutkimus-lehti 28(2015), s.48.)

Hyväksymällä kertomus muiden epäonnistumisesta päätyy syyttelemään uhreja sen sijaan, että kyseenalaistaisi eriarvoisuutta tuottavaa politiikkaa. Jää huomaamatta, että ”maailmantaloustitanic” kulkee eriarvoisuuden voimalla.

Verotuksella eriarvoisuuden kimppuun

Yksi tapa tarttua eriarvoisuuteen on verotus. Verotuksen yhteys yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja sukupuolten tasa-arvoon on kiistaton, ja vero-oikeudenmukaisuuden jos minkä edistämiseen tarvitaan ylirajaista yhteistyötä. Ikävä kyllä kehitys ei ole edennyt kohti vero-oikeudenmukaisuutta (pdf). Viimeisten vuosikymmenten aikana laajalle levinneeksi opiksi on muodostunut verotus, joka tähtää ensisijassa talouskasvuun ja suuryritysten houkuttelemiseen mahdollisimman pienellä verotuksella. Suuryritykset lobbaavat itselleen suotuisaa (matalaa) veropolitiikkaa kaikkien muiden kustannuksella. Suomi ei ole ollut tässä kehityksessä ajopuu vaan kirittämässä kilpajuoksua pohjalle alentamalla yhteisöveroa ja tekemällä kehitysmaiden verotusoikeutta rajoittavia sopimuksia. Sipilän hallitus jatkaa vakaasti ideologisen verokielteisyyden linjaa.

Suomessakin on toisteltu mantraa ”verot mataliksi ja valtiolle kilpailukykyä”. Sen sanotaan tuovan kasvua ja lopulta loihtivan taianomaisesti esiin hyvinvointia. Lopputulos on ollut päinvastainen. Brittiläinen oikeustieteen  professori Kathleen Lahey kuvaa (pdf): “Globaalisti kasvua tavoittelevan verotusmallin leviämisen lopputuloksena on ollut tulojen ja vaurauden kasvava keskittyminen pienilukuisen hyvin rikkaiden yksilöiden ja suuryhtiöiden käsiin. Tuloerot globaalin pohjoisen ja etelän, rikkaiden ja kaikkien muiden, naisten ja miesten, välillä ovat kasvaneet kriisiasteelle maissa aina vauraimmista köyhimpiin asti”.

Ei ole mitään syytä väittää, etteikö Suomessa menisi maailman mittakaavassa keskimäärin hyvin. Juuri tästä syystä onkin niin kovin järjetöntä, ettei hallitus halua olla edelläkävijä verovälttelyn estämisessä, edistämässä hyvin konkreettisia toimia joilla olisi vaikutusta köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Juuri loppuneessa Addis Abeban konferenssissa Suomi oli varmistamassa, ettei askeleita oikeudenmukaisuutta kohti olla ottamassa.

Sipilän, Stubbin ja Soinin oikeistopolitiikka toistelee ”jos ei leikata, kaikki romahtaa”. Jätetään sanomatta, että toimet, joita sieltä suunnalta esitellään pelastuksena (vakautuksena, rakenneuudistuksena), ovat itsessään romahdus. Olemme osana Oy Suomi Ab:ta huolehtimassa, että suohon upotetaan kilpailukyvyn nimissä kaikki muutkin.

Aivan liian usein eriarvoisuuden vastustaminen kotimaassa ja ”tuolla jossain kaukana” laitetaan hedelmättömästi vastakkain ja vaaditaan valitsemaan jompikumpi. On välttämätöntä haluta katsoa vastakkainasettelun lävitse. Koska eriarvoistamista halutaan tuottaa samalla muotilla niin rajojemme sisäpuolella kuin ulkopuolellakin, sitä on vastustettava sekä lähellä että kaukana.

Elina Halttunen-Riikonen  (6.8.2015)

Kirjoittaja on FM, sukupuolentutkimuksen jatko-opiskelija ja akateeminen sekatyöläinen.

Teema(t): Buen Vivir