Kehityksen rahkeet

Tuhottuaan maaperän, vesistön ja ilman

luovuttivat alueet takaisin niille

harvalukuisille paimentolaisheimoille

jotka olivat alueita muistintakaisista ajoista

laiduntaneet ja asuttaneet

 

Näinä päivinä me todistamme ennen näkemättömän laajaa hypetystä ja tubetusta €-taloudesta. Toistelemme lukuja joissa vilisevät miljardit, vaikka ani harva meistä käsittää mikä miljardi on. Ottaen myös huomioon että 97 % kaikesta rahaliikenteestä on lainaa, kuvitelmaa, rahaa jota ei ole olemassa. Raha on fiktio. Miljardi on fiktiivinen luku.

Sana fiktio viittaa asioihin, joita ei kuulu ymmärtää todellisiksi. Vuosia sitten olin sveitsiläisellä rautatieasemalla ja pummasin rahaa suomenruotsalaiselta vanhemmalta pariskunnalta. Ojentaessaan kolikon nainen kauhisteli tilaani: ”Hur är du här utan pengar!” Tilanteeni oli siis ei-fiktio: olin puilla paljailla.

Maailmantalouden syrjällä käteistä rahaa ei juurikaan liiku. Kyläläisillä on pienet kituliaat viljelyksensä, kanoja, vuohia, joillakin on härkiä, lehmiä. Autoja ei ole, ei kännyköitä, tietokoneita, televisioita. Nuo kyläläiset, pienet heimot, elävät markkinatalouden ulkopuolella, kuin ”herran kukkarossa”. Mutta kenen herran?

Tuon fiktiivisen sirkuksen, maailmantalouden, vaikutukset ulottuvat pieniin kyliin kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Intian alkuperäiskansojen perinteiset nautintaoikeudet metsiin, joissa he ovat tuhansia vuosia asuneet harjoittaen keräilykulttuuria ja pientä viljelyä, ovat radikaalisti kaventumassa metsähakkuiden, kaivosvaltausten ja turismin myötä. Heimojen keskeisiä ongelmia ovat maanomistus ja maakaappaukset, sekä suuret patohankkeet, jotka pakottavat kokonaisia kyliä muuttamaan muualle. Taistelu oikeuksista on heille työlästä, koska heidän luku- ja kirjoitustaidossaan on puutteita. Tässä apuna ovat monet paikalliset kansalaisjärjestöt ja lakimiehet, jotka auttavat heitä valitusten ja kirjelmien laatimisessa.

Kehitysapua leikattaessa rampautetaan tällaisten kansalaisjärjestöjen toiminta, ja samalla katkaistaan heidän vuosikausia jatkunut yhteistyönsä alkuperäisheimojen kanssa.

Vaikutus on yhtä lamaannuttava, kun 1970-luvulla risteiltiin pitkin poikin Suomea 1200:lla myymäläautolla, tapettiin pienet kyläkaupat, ja sitten, hups, liikennöinti lopetettiin.

Suomen hallituksen rimanalituksiin lukeutuva hanke leikata kehitysapua 43 % on monessa mielessä kohtalokas. Useat vuosikausien ajan toimineet yhteistyöhankkeet tulevat raukeamaan. Rikas pohjoinen kääntää selkänsä köyhälle etelälle.

Kaikille niille, jotka ovat matkustaneet vierailla mailla, on selvää että kulttuurien välinen yhteistyö on kaksisuuntainen prosessi. Me teknologian syleilemät länsimaalaiset voimme kiireettömästi kulkemalla oppia yksinkertaisesti eläviltä maalaisilta kärsivällisyyttä, luonnon lukutaitoa, yhteisöllisyyttä ja läsnäoloa. Loppujen lopuksi, nämä opit ja elintavat ovat juuri niitä jotka tulevat olemaan ratkaisevia tekijöitä koko maapallon tulevaisuuden kannalta.

Meidän on ennemmin tai myöhemmin purettava muurimme, aitamme, pakotteemme ja blokkimme, ja ryhdyttävä elämään kokonaisena ihmiskuntana, tässä ja nyt, ja jakamaan maan ja meren antimet tasan kaikkien kanssa. Ellemme me tähän pysty, tulemme näkemään yhä uusia levottomuuksia ja sotia vedestä, maasta ja ilmasta, kaikesta siitä mikä on aikojen alusta meille yhteiseksi annettu.

J. K. Ihalainen  (30.7.2015)

Kirjoittaja on siurolainen. Hän on kirjoittanut yli 30 runokirjaa, ja hänellä on kustantamo Palladium Kirjat ja oma vesivoimalla toimiva kirjapaino. J. K. Ihalainen on toiminut kansainvälisesti tunnetun tamperelaisen Annikin runofestivaalin taiteellisena johtajana yli 10 vuoden ajan. Hän toimitti Siemenpuu-säätiön viimeisimmän julkaisun Särjetty maa.

 

 

Teema(t): Buen Vivir